maanantai 25. kesäkuuta 2012

Charlaine Harris: The Sookie Stackhouse Companion

Julkaistu 2011, 461 sivua.

Moneen suosittuun sarjaan on nykyään tehty faneille ylimääräisiä opaskirjoja ja Charlaine Harrisin The Sookie Stackhouse Companion on minun ensimmäinen kokeiluni tällä alueella. En tiennyt yhtään alkuun, että mitä tämän tyyppiseltä teokselta voi odottaa, joten siksi oli kiva kokeilla jotain erilaista. Harrisin lisäksi kirjan tekemisessä ovat vahvasti olleet mukana Beverly Battillo, faniklubin vetäjä, sekä Victoria Koski, Harrisin kirjojen jatkuvuusvastaava.

Sisältö:

The World of Sookie Stackhouse
- Avaussanat Charlaine Harrisilta liittyen sarjan syntyyn

Bon Temps and Its Environs
- Kiva aukeaman kokoinen kartta, mutta melko yksityiskohtainen ja sain jonkin aikaa tutkia tekstejä, että löysin esim Sookien talon ja työpaikan

Small-Town Wedding
- Noin 80-sivuinen Sookie-novelli Charlaine Harrisilta, ajallisesti sijoittuen kirjojen Dead in the Family (10.) ja Dead Reckoning (11.) väliin.

Life in Bon Temps
- Victoria Koskin juonitiivistelmät 11 ensimmäisestä Sookie-romaanista aikajanalla (130 sivua)

The Sookie Short Stories and Related Material
- Harris kertoo 5 sivun verran Sookien maailmaan sijoittuvista novelleistaan ja mm pyytää anteeksi One Word Answer -tarinan sisältämää oleellista palaa kokonaisjuonesta kirjojen 5 ja 6 välissä.

Vampires, Two-Natured, and Fairies, Oh My!: Sookie Discusses the Creatures She's Met
- Sookie kertoo lyhyesti tapaamistaan erilaisista olennoista ja näiden lajien erityispiirteistä

Sookie's Family Tree
- Pieni yhden sivun sukupuu, sisältää myös keijusukulaiset

Sookie Stackhouse Trivia: How Much of a Sookie Fan Are You?
- Fanitesti, 5 helppoa ja 15 vaikeaa kysymystä oikeine vastauksineen per kirja. Minä en tiennyt vastauksia edes noihin "helppoihin" kysymyksiin, joten näiden suhteen luovutin aika nopeasti :)

What's Cookin' in Bon Temps: A Selection of Down-Home Southern Recipes
- Ruokaohjeita etelävaltioiden tapaan, yhteensä noin 30 kappaletta, mutta mukana on myös pikkuvälipaloja ja jälkiruokia, kuten Caroline Holliday Bellefleurin kuuluisa suklaakakku.

Inside True Blood: Alan Ball Answers Questions from the Fans
- Parikymmentä kysymystä Alan Ballille, lähinnä tv-sarjan tekemisestä ja juonieroista kirjojen kanssa

From Mystery to Mayhem: The Works of Charlaine Harris
- Beverly Battillo esittelee Harrisin uraa, teokset ja sarjat, eli myös Auroran, Lilyn ja Harperin seikkailut, mutta vain lyhyesti sarjatasolla.

Recollections Around the Duckpond: The Fans of Charlaine Harris
- Beverly Battillo kertoo faniklubin perustamisesta ja toiminnasta

Charlaine Harris Answers Questions from Her Fans
- Noin 30 kysymystä Harrisille vastauksineen, lähinnä juonikäänteistä ja Harrisin vampyyrimytologiasta

A Guide to the World of Sookie Stackhouse
- Victoria Koskin aakkosellinen hakemisto kaikista Sookie-kirjojen henkilöistä, mukana myös muutamia muita erisnimiä (noin 150 sivua)

The Sookie Stackhouse Companionin luettuani/ selailtuani olen iloinen, että lainasin tämän kirjastosta enkä ostanut omaksi. Paras osa oli ehdottomasti tuo pitkä novelli Small-Town Wedding, se olisi itseasiassa ollut hyvä lukea omalla paikallaan jo aiemmin. Siinä Sookie ja Sam lähtevät Samin veljen häihin tämän kotipaikkakunnalle, ja kaikki ei mene aivan putkeen paikallisten ahdasmielisimpien kanssa, kun tässä perheessä kerran on muodonmuuttajia. Aiheeseen viitattiin useampaan kertaan romaanejen puolella, joten oli hyvä lukea tämä puuttunut pätkä välistä. Mukana oli myös merkittävänä sivuhenkilönä oma suosikkini Quinn, jonka elämän myöhemmät käänteet saavat myös selityksiä tästä novellista.

Novellin lisäksi pisimmät jutut olivat Victoria Koskin juonitiivistelmät ja aakkoshakemisto. Juonitiivistelmät luin kaikki läpi, koska vanhojen kirjojen tapahtumat ovat hieman päässeet unohtumaan ja muutenkin oli kiva kertailla että mitä missäkin kirjassa oikein olikaan, tapahtumien päivämäärien kera. Hurrikaani Katrinan sisällyttäminen juoneen aiheutti muuten tämän aikajanan kanssa hieman ongelmia tekijöille. Aakkoshakemistosta vilkaisin vain muutaman tärkeimmän henkilön kuvauksen, se toimisi lähinnä hakuteoksena jos Sookie-kirjaa lukiessa on joku nimi hukassa, muuten lista on aika pitkäveteistä tutkittavaa.

Muut pikkujutut olivat ihan ok, mutta aika nopeasti lukaistu. Esimerkiksi noita haastatteluja ja FAQ-tyyppisiä listoja on netti täynnä, joten niiden takia ei tätä kirjaa tarvitse lukea. Kokkailu ei nyt houkutellut, joten ruokareseptit hyppäsin suoraan yli :)

Suosittelen tosifaneille, muille sarjasta pitäville riittänee tästä tuo alun novelli.

Tämä kirja Adlibriksessä.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

John Verdon: Sokkoleikki - Dave Gurney 2

Shut Your Eyes Tight
Julkaistu 2011, suomennos 2012
671 sivua.

Viime kuussa tuli luettua pokkarina mukaan tarttunut John Verdonin esikoinen Numeropeli, joka avasi eläkkeellä olevan etsivän Dave Gurneyn tutkimuksista kertovan sarjan. Nyt Gummerukselta on vasta ilmestynyt sarjan kakkososa Sokkoleikki.

On taas syksy ja Dave Gurney viettää vaimonsa Madeleinen kanssa rauhallisia eläkepäiviä, kun tuttu poliisi Jack Hardwick pyytää hänen apuaan 4 kuukautta vanhan murhan selvittelyssä. Nuori morsian murhattiin raa'asti omissa häissään, mutta edistystä tutkimuksissa ei ole juuri tapahtunut, vaikka paikalla oli runsaasti häävieraita ja useita kameroita. Kamerat kuvasivat morsiamen menevän puutarhurin mökkiin hakemaan tämän mukaan juhlintaan ja hetken kuluttua sulhanen tohtori Scott Ashton löysi vaimonsa Jillianin päättömän ruumiin mökistä.

Pian selvisi, että sekä puutarhuri että naapurin rouva ovat kadonneet ilman johtolankoja ja puutarhurin mökistä johtavat jalanjäljet vievät veriselle viidakkoveitselle ja loppuvat sitten yhtäkkiä. Mökki on kuurattu läpikotaisin, joten sieltäkään johtolankoja ei löydy. Pääasiallinen epäilty on puutarhuri Hector Flores, jota kukaan ei kuitenkaan ole nähnyt kunnolla, eikä hänestä ole paperijälkiäkään. Gurney aloittaa omat selvittelynsä perehtymällä uhriin ja käykin ilmi, että Jillian oli hyvin häiriintynyt nuori ja psykiatri-aviomies hänen erityislukionsa johtaja.

Sekä Numeropelissä että tässä Sokkoleikissä Verdonin lähtöasetelma ja murhatapaus on todella hieno ja tarkkaan mietitty. Kutkuttavia ja mahdottomalta vaikuttavia seikkoja on useita, joten alkuinnostus on taattu. Verdon kuitenkin kirjoittaa tapahtumista hyvin verkkaiseen tahtiin ja mukana on paljon murhaselvittelyihin liittymätöntä, kuten Gurneyn ja tämän vaimon kotielämään ja harrastuksiin liittyviä asioita. Perhe-elämä varsinkin teki mieli hyppiä yli, Numeropelin kanssa vaimo Madeleine antoi jotain hyviä vinkkejä ja ohjasi miestään oikeaan suuntaan, mutta nyt ei tällä tuntunut olevan niin isoa roolia tapauksen selvittelyssä. Taaskin ärsytti vastakkainasettelu, jossa Madeleine haluaa pyöräilemään, kävelylle tai muuta vastaavaa, samalla kun Gurneyn pitäisi tutkia raakaa murhaa, jonka vaan hän voi selvittää ja siten estää lisäuhrit. Onneksi nyt vaikutti siltä, että jatkokirjoissa suhde voisi olla paremmalla tolalla :)

Sokkoleikin kanssa yritin hieman seurailla tuota sivumäärän käyttöä ja mielestäni selkeästi alle puolet keskittyi kunnolla itse rikoksen selvittelyyn. Jos tästä lähes 700 sivusta olisi karsinut parisataa sivua pois, niin sitten rakenne toimisi jo paremmin perusjännäreiden ystäville, kun toiminta ja fiilis pysyisivät paremmin yllä. Loppuratkaisun arvasin taas osittain hyvin aikaisessa vaiheessa - muistelisin murhatavan olevan tuttu jostain Agatha Christien kirjasta. Hector Flores -nimeen sisältyneen alkupään vinkinkin Gurney tai poliisit olisivat voineet itse tutkia heti samantien, sen kanssa ei olisi tarvinnut odottaa jonkun toisen ideaa. Kuitenkin sen verran kimurantti oli tämä tapaus, että muuta pohdittavaa ja selviteltävää riitti pidemmälle juonessa. Mutta minusta edetessään juoni meni epäuskottavampaan suuntaan, taide-sivujuonne oli aika turha enkä ihan ymmärtänyt lopussa Hector Floresin suhteen kaikkea.

Tämäkin siten lupaili hyvää ja murha-asetelma on hyvin kiinnostava, mutta Verdonilla on vielä tekemistä lopputarinan kanssa. Jos hän oppisi tiivistämään tekstejään ja keskittymään intensiivisemmin oleelliseen, näistä voisi tulla oikein hienoja dekkareita. Sopii hitaamman tarinanrakentamisen ystäville :)

John Verdon:
  1. Think of a Number (2010) - Numeropeli (2011)
  2. Shut Your Eyes Thight (2011) - Sokkoleikki (2012)
Sokkoleikki Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Rakkaudesta kirjoihin.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka - Noituri 2

Miecz przeznaczenia
Julkaistu 1992, suomennos 2011
404 sivua.

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-saagan toinen osa piti saada luettua vihdoin, kun sarjan kolmannen osan suomennos on juuri nyt ilmestynyt. Kohtalon miekka on samalla lailla lyhyiden tarinoiden kokoelma kuin aiempi Viimeinen toivomuskin, tällä kertaa vaan ei ole mukana väleissä yhdistävää tarinaa.

Geralt Rivialainen on ammatiltaan noituri ja tienaa elantonsa kiertäämällä keskiaikaisessa maailmassa paikkakunnalta toiselle kaikenlaisia hirviöitä ja outoja olentoja jahtaamassa. Kaikki nämä erikoiset ilmestykset eivät kuitenkaan ole pahoja ja Geraltkin on palkkioista huolimatta tarkka siitä, että kuka todella ansaitsee tulla tapetuksi. Mukana ovat myös edellisestä osasta tutut Geraltin ystävät trubaduuri Valvatti ja ihastus, velho nimeltä Yennefer.

Erilliset tarinat sopivat hyvin yhteen, vaikka hieman jätetään lukijallekin pohdittavaa. Jokaisessa Geraltilla on uusi juttu selvitettävänä tai haaste edessä, mutta taustatarina Geraltin elämästä kulkee yhtenäisenä läpi näiden kaikkien. On-off suhteessa Yenneferin kanssa on taas omat vaikeutensa, kun kumpikaan ei ole ihan niitä helpoimpia kumppaneita, mutta kyllä Geraltilla naisia riittää muutenkin. Trubaduuri Valvatista en ensimmäisessä kirjassa niin pitänyt, hän tuntui sellaiselta hölmötä sivuhenkilöltä, joka aina hankkiutuu vaikeuksiin sankarin pelastettavaksi. Mutta nyt Valvatti vaikutti jo fiksummalta ja hyvältä ystävältä, joten sekin pieni ärsytyksen aihe oli poistunut. Viimeisen toivomuksen erästä juonta jatkaen mukaan liittyy uusikin vakihahmo-ehdokas ja tässä kirjassa tarinat hänen osaltaan toimivat hyvin, saa nähdä sitten miten jatkossa käy.

Pidän paljon Sapkowskin yllätyksellisestä tyylistä. Uuden tekstin alkaessa ei tiedä yhtään, että mitä on tulossa ja minkälainen haaste Geraltilla on tällä kertaa vastassa. Hirviögalleria on taas hyvin monipuolinen ja tarinoiden juoniinkin on saatu hienosti vaihtelua, eivätkä ne ole pelkästään mitään etsi & tapa -jahteja. Fiilis on hieno läpi näiden seikkailutarinoiden,  hieman sarkastinen ja synkkä, mutta huumoriakin on mukana.

Kohtalon miekka on oikein hieno kirja ja pidin todella paljon, enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Viimeinen toivomus meni hieman Sapkowskin maailmaan ja haastavampaan tyyliin totutellessa, mutta nyt olen kyllä jäänyt koukkuun ja tästä voi hyvin tulla eräs lempisarjoistani! Suosittelen myös niille lukijoille, jotka eivät fantasian ystäviä ole vielä.

Tarinat: Mahdollisuuksien raja (s.5->), Jäänsiru (s.93), Ikuinen tuli (s.140), Pieni uhraus (s.198), Kohtalon miekka (s.267) ja Jotain enemmän (s.341)

Noituri-saaga:
  1. Ostatnie życzenie (1993) - Viimeinen toivomus (2010)
  2. Miecz przeznaczenia (1992) - Kohtalon miekka (2011)
  3. Krew elfów (1994) - Haltiain verta (2012)
  4. Czas pogardy (1995) "Ylenkatseen aika"
  5. Chrzest ognia (1996) "Tulikaste"
  6. Wieża Jaskółki (1997) "Pääskysten torni"
  7. Pani Jeziora (1999) "Järven valtiatar"
Kohtalon miekka Adlibriksessä ja suomentaja Tapani Kärkkäisen Sapkowski-sivu, josta vielä suomentamattomien jatko-osien nimien käännökset ovat peräisin

Lisää tästä kirjasta: Kirjamielellä, Helsingin Sanomat, Morren maailma, Puolisilmä, Tuntemattomiin maailmoihin, Taikakirjaimet, Booking it some more, Kadonneet kirjanmerkit ja Risingshadow (osat 1 & 2 samassa).

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta - Hainilainen sarja 2

Planet of Exile
Julkaistu 1966, suomennos 2011
166 sivua.

Scifi-haasteen ja muiden hyvien arvioiden myötä päätin vihdoin tutustua Ursula K. Le Guinin tuotantoon. Hainilaisen sarjan ensimmäinen romaani Rocannonin maailma ei vielä oikein vakuuttanut, mutta ajattelin antaa Le Guinille toisen mahdollisuuden, varsinkin kun nämä kirjat ovat mukavan lyhyitä ja sarjan toinen osa Maanpakolaisten planeettakin vain 166 sivua.

Kaikkien Maailmojen Liitto on lähettänyt siirtokunnan Gamma Draconis III:lle 600 vuotta aiemmin. Yksi paikallinen vuosi on noin 60 liiton vuotta, joten aikaa on kulunut 10 pitkää vuotta ja vastaavasti pitkä talvi on tulossa. Siirtokuntalaisia kutsutaan kaukana syntyneiksi ja he pysyttelevät melko hyvin erillään alkuperäisväestöstä.

Paikallinen tevarilainen tyttö Rolery on kuuluu heimojohtajan perheeseen, mutta on syntynyt väärään aikaan vuoden kierrosta, joten hänellä ei ole juuri ikätovereita eikä sitten mahdollisuutta omaan perheeseen. Rolery tapaa Jacob Akat Alterran, erään kaukana syntyneiden johtajista ja kiinnostuu tästä ja tämän väen erilaisuudesta. Suhde aiheuttaa ongelmia heimojen välille, mutta pahempi vaara uhkaa molempia väestöjä. Muutto talvikaupunkeihin on alkanut ja kymmeniätuhansia gaaleja matkalla näiden alueiden kautta etelään, tarkoituksenaan vallata ja ryöstää kaikki mahdollinen tiellään.

Lukukokemus Maanpakolaisten planeetan kanssa oli ehdottomasti parempi kuin ensimmäisen osan kohdalla. En osaa sanoa, että kuinka paljon tästä johtui Le Guinin tekstistä ja kuinka paljon siitä, että Le Guinin maailma ja tyyli olivat jo hieman tuttuja entisestään. Kuitenkin tarinaan oli tällä kertaa helppo päästä mukaan ja muutenkin juoni oli hyvin ymmärrettävä. Pidän paljon Le Guinin tiiviistä kirjoitustyylistä, hän saa uskomattoman paljon mahtumaan alle 200 sivuun ja tästä olisi muilla jättiläisteoksia kirjoittavilla paljon oppimista.

Roleryn ja Jacobin tarina on yksi kirjan pääjuonista, mutta sitä ei kerrota kovin romanttisesta näkökulmasta vaan ajatustapa on pikemminkin antropologinen, kahden lajin kohtaaminen. Rakkaustarinan lisäksi erilaisuus, ennakkoluulot ja yhteistöllä selviäminen saavat tilaa tekstissä. Le Guin julkaisi tämän englanniksi yli 40 vuotta sitten, mutta viimevuotisesta suomennoksesta ainakaan ei ajan kulumista huomaa yhtään, hyvin voisi kyseessä olla tuorekin teos. Maanpakolaisten planeetta on oikein kiva pieni & nopealukuinen teos ja tämän jälkeen taidan kyllä jatkaa tutustumista Ursula K. Le Guinin tuotantoon. Kansikuvasta vielä sen verran, että muuten hieno, mutta lippiksiä ei kyllä tainnut tarinassa olla mukana :)

Hainish Cycle - Hainilainen sarja:
  1. Rocannon's World (1966) - Rocannonin maailma (2010)
  2. Planet of Exile (1966) - Maanpakolaisten planeetta (2011)
  3. City of Illusions (1967) - Harhakaupunki (2012)
  4. The Left Hand of Darkness (1969) - Pimeyden vasen käsi (1976)
  5. The Dispossessed: An Ambiguous Utopia (1974) - Osattomien planeetta (1979)
  6. The Word for World is Forest (1976) - Maailma, vihreä metsä (1984)
  7. Four Ways to Forgiveness (1995)
  8. The Telling (2000) - Kahdesti haarautuva puu (2009)
Maanpakolaisten planeetta Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Helsingin Sanomat, Kirjavinkit, Taikakirjaimet ja Kirjamielellä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Lauren Oliver: Delirium: Rakkaus on harhaa - Delirium 1

Delirium
Julkaistu 2011, suomennos 2011
350 sivua.

Amerikkalaiselta nuortenkirjailijalta Lauren Oliverilta on aiemmin suomennettu esikoisromaani Kuin viimeistä päivää, mutta minulle nimi tuli tutuksi vasta Delirium-trilogian myötä ja kirjablogeista tottakai. Delirium on vaihtoehtonykyisyyteen sijoittuva dystopia ja maailma muistuttaa jonkin verran Ally Condien Tarkoitettu-trilogian asetelmaa.

Päähenkilö Lena asuu tätinsä luona Portlandissa Mainessa ja sekä kaupunki että koko maa on suljettu ja rajat tarkkaan vartioituja. Yli 60 vuotta aiemmin rakkaus - amor deliria nervosa - on julistettu vaaralliseksi sairaudeksi ja siihen on myöhemmin keksitty parannuskeino, proseduuri, joka tehdään kaikille yli 18-vuotiaille. Lenalla tämä toimenpide on pian edessä ja hän haluisikin sen mahdollisimman pian, sillä hän pelkää sairastuvansa ja tietää proseduurin jälkeen olevansa turvassa ja ikuisesti tyytyväinen. Lenan äiti kuoli delirian seurauksena ja hänen oma siskonsakin sairastui siihen ennen proseduuriaan, joten Lenalla onkin syytä pelätä tätä tartuntaa.

Lenalla on edessä myös arviointi, jossa menestyksen mukaan hänen tulevaisuutensa määräytyy. Tulosten mukaan määritellään niin tarvittava koulutustaso, tuleva ammatti kuin puoliso ja lapsimääräkin. Tosin puolisovaihtoehtoja annetaan muutama, joista sitten itse pistetyttämällä parit määräytyvät. Lenan paras ystävä Hana on kapinallisempi ja houkuttelee Lenaa mukaan laittomiin juhliin, jossa on sekä poikia että tyttöjä paikalla. Lena kuitenkin uskoo vahvasti kaikkeen hänelle kerrottuun ja varsinkin delirian vaarallisuuteen, kunnes hän tapaa kiinnostavan pojan Alexin, joka kuuluu vastarintaliikkeeseen ja tulee tämän tiukasti säännellyn yhteiskunnan ulkopuolelta. Vähitellen Lenan silmät avautuvat näkemään, että ehkä kaikki ei olekaan avain niin kuin heille on kerrottu.

Dystopioissa kiinnostavinta on yhteiskuntarakenne ja se miten tilanteeseen on päädytty, mutta taas tässäkin nämä jäävät turhan vähälle. Deliriumissa asetelma on hyvin samantapainen kuin Tarkoitetussa, joten se harmitti ja latisti innostusta. Tarinassa kuitenkin keskitytään enemmän Lenaan, Hanaan ja Alexiin ja Lenan valmistautumiseen arviointiin ja proseduuriin. Itse proseduuria ei tarkkaan kuvata, mutta vaikutukset kyllä. Kun aivoja muokataan siten, että vahvat tunteet katoavat kokonaan ja elämästä tulee miellyttävän tasapaksua ilman iloa, rakkautta ja surua, ihmisen koko perusolemus muuttuu, eikä hän ole enää oma itsensä.

Lena on tarinassa pitkään niin myöntyväinen, kiltti ja ujo, että en hänestä oikein oppinut pitämään. Hana taas jää aika etäiseksi lenkkikaveriksi, joka yllättää houkuttelemalla laittomuuksiin. Alexin roolikin on aika pieni, eikä hänkään oikein mieleen jäänyt, joten jatkossa toivoisinkin Oliverilta lisää kerroksia ja muistettavuutta näihin hahmoihin. Lisäksi Lenan ja Alexin romanssi oli minusta aika tylsä ja yllätyksetön, joten siitäkään ei ollut kantamaan tätä tarinaa. Dystopian voisi odottaa nostavan esille ja korostavan jotain kehityssuuntaa, joka sitten saa pohtimaan nykyistä maailmanmenoa tarkemmin, mutta tämän kirjan kohdalla yhteiskuntakritiikki meni kyllä minulta aikalailla ohi.

Näidenkin valitusten jälkeen Delirium oli kuitenkin ihan kiva kirja, odotukset vaan olivat ilmeisesti vääränlaiset. Jatkoakin tälle aion kyllä lukea, Lenan kasvutarinaa voisi olla kiva seurata, kun hän jo alkoi tässä tulla ulos kuorestaan ja karistaa lapsellista naiviuttaan. Oliver myös jätti tarinan hyvään kohtaan, eli haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu :). Saa sitten nähdä jatkaako se Tarkoitetun osan 2, eli Rajalla-kirjan linjoilla...

Delirium-trilogia:
  1. Delirium (2011) - Delirium: Rakkaus on harhaa
  2. Pandemonium (2012) - Pandemonium: Rakkaus on kapinaa (09/12)
  3. Requiem (02/2013)
Lauren Oliver Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää Deliriumista: Jos vaikka lukisi, Kirjavinkit, Oota, mä luen tän eka loppuun, Katinkan kirjasto, Lukukeskus ja Kellastuneita sivuja.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ken Follett: Maailma vailla loppua - Taivaan pilarit 2

World Without End
Julkaistu 2007, suomennos 2008
1077 sivua.

Ken Follettin 1989 julkaistusta Taivaan pilareista tuli kirjailijan myydyin teos ja 18 vuotta myöhemmin, vuonna 2007 Follett julkaisi jatkoa tarinalleen kirjan Maailma vailla loppua muodossa. Maailma vailla loppua sijoittuu samaan kuvitteelliseen Kingsbridgen katedraalikaupunkiin kuin Taivaan pilaritkin, mutta 1300-luvulle, eli aikaa on välissä kulunut 200 vuotta. Kirjassa seurataan Taivaan pilareiden hahmojen jälkeläisten elämää, joka kulkee aika lailla samoja polkua kuin esi-isien kohdallakin.

Loppuvuodesta 1327 kuningas Edvard II on vasta syrjäytetty vaimonsa Isabellan toimesta ja kuollut onnettomuudessa. Kingsbridgessä neljä lasta leikkii salaa metsikössä, kun he tapaavat henkensä edestä pakenevan ritarin Thomas Langleyn, joka on saanut vaarallisen kirjeen kuljetettavakseen. Lasten avulla Langley päihittää hänen perässään olevat kuningatar Isabellan miehet ja päättää siirtyä munkiksi Kingsbridgen luostariin turvaan. Neljä lasta Merthin, tämän veli Ralph, Caris ja Gwenda kasvavat tarinan päähenkilöiksi.

Käsistään taitava Merthin päätyy puusepän oppiin, väkivaltaisempi Ralph taas sotilasuralle, Caris haluaisi lääkäriksi, mutta se ura ei naiselle ole mitenkään mahdollinen, joten hän keskittyy kangaskauppaan. Gwendan perhe on varaton ja saa tienestejä ryöstelemällä, joten hänen Gwendan tavoitteet eivät ole kovin korkealla. Hänelle riittäisi oma maapalsta ja Wulfric, mies, jota hän rakastaa ilman vastakaikua. Merthin osoittautuu Kingsbridgen katedraalin luoneen Jack Rakentajan veroiseksi lahjakkuudeksi ja haaveilee jostain yhtä näyttävästä työstä. Katedraalin tornia on muutettu aiemmin ja työ näyttää aiheuttaneen rakenteellisia ongelmia kirkkoon. Kingsbridgessä toimii nyt sekä nunna- että munkkiluostarit ja näiden välit eivät aina ole ihan parhaat, varsinkin kun munkit tuhlaavat aina rahansa ja ovat nunnilta pyytämässä avustusta. Kirkon suojissa ja aatelisten kesken kilvoitellaan vallasta ja taustatarinana on satavuotisen sodan alku sekä musta surma.

Maailma vailla loppua on hyvin samankaltainen kuin edeltäjänsä Taivaan pilarit. Tarina oli kyllä hieno, Kingsbridgeen oli ihana palata ja Follettin ajankuvauskin on hyvin elävää, mutta tuntui kuin olisin lukenut Taivaan pilareita uudestaan. Lähes kaikille päähenkiöille löytyy suorat vastineet tuosta aiemmasta teoksesta ja monet tapahtumatkin olivat hyvin samankaltaisia, hieman uudesta näkökulmasta vaan. Merthin on Jack Rakentaja, Caris taas lady Aliena, pahis Ralph on kuin William Hamleigh ja niin edelleen. Osa ongelmaa on ehkä se, että en pitänyt 18 vuoden taukoa näiden kirjojen välissä vain vaan muutaman kuukauden, joten ensimmäinen tarina on vielä suhteellisen hyvin mielessä. Edellisessä kirjassa Langleyn kirjeen tilalla ollut vastaava juoni toimi erittäin hyvin, mutta tällä kertaa tuo ei kanna ollenkaan yhtä hyvin ja tuotti sekin pettymyksen.

Pidin kuitenkin Taivaan pilareista erittäin paljon, joten samankaltaisuudesta huolimatta tämäkin oli hyvin nautinnollista luettavaa. Lähinnä tuo hieman pilaa tarinan yllätyksellisyyttä, kun monesti on helppo arvata mihin suuntaan Follett on tarinaansa viemässä, mutta muuten se ei niin haittaa. Ensimmäisen kirjan henkilöistäkin pidin, joten tällä tavalla pääsi jatkamaan heidän elämäntarinoidensa parissa uudelleen. Merthinin rakennusprojektit ovat taas hyvin kerrottuja ja isona osana on pohdinta siitä, että miksi rakennelmat käyttäytyvät tietyllä lailla ja mikä ongelmat aiheuttaa. Tämä suhtautuminen teki katedraalin rakentamisesta niin kiehtovaa edellisessä tarinassa ja sama koukku toimii Merthinin projekteissakin, kuten sillan rakenteen pohdinnassa.

Follett keskittyy pääasiassa Carisin ja nunnaluostarin kautta kuvaamaan myös naisten asemaa 1300-luvun maailmassa. Caris muun muassa taistelee munkkien kanssa näiden lääketieteen uskomusten kanssa, jotka kaikki nykyään tietävät täysin tehottomiksi ja vaarallisiksikin. Välillä kuitenkin tuntuu, että Carisin ajattelutapa on turhankin moderni ja tekstissä kärjistetään eroja liikaa. Toisaalta ruton iskiessä toivoisi, että munkeilla olisi ollut edes jotain modernin lääketieteen tietämyksestä, kun ihmisiä kuolee joukoittain.

Kokonaisuutena tämä on hyvä kirja, jolla ei ole kauheasti mitään uutta tai omaperäistä annettavaa, mutta jatkaa mukavasti edeltäjänsä tarinaa.

Juttuni Taivaan pilareista.

Maailma vailla loppua Adlibriksessä (tilapäisesti loppu).

Lisää tästä kirjasta: Insinöörin kirjahylly, Lukupäiväkirja ja Musta naakka.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummalisille lapsille

Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
Julkaistu 2011, suomennos 2012
350 sivua.

Tässä Ransom Riggsin kirjassa erikoiset vanhat valokuvat ovat isossa roolissa ja niitä onkin kirjan sivujen lomassa lähes 50 kappaletta. Wikipedia tietää kertoa, että Riggs alunperin ehdotti kustantajalleen kuvakirjaa, mutta kustantajan toiveesta kuvat ovat saaneet tekstin ympärilleen ja kokonaisuus on sovitettu ehjäksi romaaniksi.

15-vuotias Jacob Portman asuu perheineen Englewoodissa Floridassa. Hän on elänyt lapsuutensa isoisänsä Aben tarinoita kuunnellen. Abe varttui Puolassa, mutta joutui 12-vuotiaana orpokotiin saarelle Walesiin. Hänen tarinansa sisältävät kaikenlaisia hirviöitä, paitsi orpokodin osuudessa, sen hän aina kuvaa paratiisimaiseksi, aurinkoiseksi turvapaikaksi, jossa ei edes ole sairautta.

Eräänä päivänä Jacob saa isoisältään oudon puhelun töihinsä. Isoisä haluaa tietää mihin hänen asekaappinsa avain on piilotettu, hirviöt ovat kuulemma löytäneet hänet taas. Jacob tietää dementoituneen isoisänsä sekoilleen samantyyppisesti aiemmin, joten hän ei huolestu, mutta lupaa käydä tämän luona pian. Päästyään isoisänsä luokse Jacob löytää tämän kuolemaisillaan. Viimeisillä voimillaan isoisä jättää oudon viestin, joka sisältää päivämäärän 3.9.1940 ja pyytää Jacobia menemään saarelle. Pitkän houkuttelun jälkeen Jacob saa isänsä lähtemään kanssaan Cairnholmin saarelle Walesiin tutustumaan entiseen orpokotiin, jota Alma LeFay Peregrine 1940-luvulla johti ja jossa oli asukkeina eriskummallisia lapsia.

Tiesin etukäteen, että kuvat ovat iso osa tätä tarinaa, mutta niiden runsaus ja hienous yllätti kyllä. Kuvat on myös hienosti sovitettu mukaan tarinaan, joten ne tuovat hienon visuaalisen elementin mukaan tekstiin. Aina kaikki eivät tunnu ihan samasta paikasta tai samassa ajassa otetuilta, mutta se nyt on pientä. Muutenkin painotyö on laadukasta, paperi on paksua, luvut on eroteltu hienoilla värisivuilla ja eräs kirje on skannattu sellaisenaan mukaan sivuksi.

Tarinan alku isoisän kanssa lähtee hyvin liikkeelle, mutta sitten juttu hieman hidastuu ja käy melkein tylsäksi, kunnes Jacob pääsee Cairnholmiin ja löytää raunioituneen orpokodin. Sen jälkeen seuraakin kirjan parhaat pätkät kun Jacob pääsee selville sitä 1940-luvulla asuttaneista lapsista. Lapsissa tulee esille se, että kirjailija on enemmän luonut heidät kuvien mukaan, eikä suunnittellut lapsia itse etukäteen. Taidot ja erikoisuudet ovat niin moninaisia ja kummallisia, tässä ei oikein ole mitään logiikkaa mukana. Tarina on kiva, enemmän satumainen kuin goottisävyjä omaava ja sopii nuoremmillekin lukijoille. Hieman jäin joitain teknisiä yksityiskohtia pohtimaan, mutta muuten toteutus on hyvä ja suosittelen tätä kyllä.

Pieni miinus tulee siitä, että Riggs jättää loppuratkaisun osittain aika avoimeksi, minä kun en näistä ratkaisuista niin pidä. Mutta, ehkä tulossa oleva jatko-osa sitten jatkaa suoraan siitä, mihin tässä jäätiin.

Ransom Riggs Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Helsingin Sanomat, Risingshadow, Yöpöydän kirjat, Lukuisa ja Taikakirjaimet.

Conn Iggulden: Rooman portit - Keisari 1

Gates of Rome - The Emperor 1
Julkaistu 2003, suomennos 2004
Pokkari 428 sivua.

 
Uusimman Bernard Cornwellin suomennosta odotellessa on hyvä aika tutustua toisen tunnetun brittiläisen historiallisia romaaneja kirjoittavan tuotantoon. Rooman portit on Conn Igguldenin esikoisteos ja avaa Julius Caesarista kertovan Keisari-sarjan. Keisari on nyt neliosainen, mutta Iggulden on lupaillut viidettä, Caesarin kuoleman jälkeiseen aikaan sijoittuvaa teosta vielä jatkoksi.

Rooman portit alkaa noin 90 eaa, kun kaverukset Gaius ja Marcus ovat hieman alle 10-vuotiaita poikia. Marcus asuu Gaiuksen luona tämän sukutilalla hieman Rooman ulkopuolella, jossa Gaiuksen isä on töidensä takia harvinainen vieras. Pojista huolehtii lähinnä tilanhoitaja Tubruk. Isä on myös nimeltään Gaius Julius Caesar ja hän on Rooman senaattori. Vaikutusvaltaisempi on kuitenkin äidin veli Marius, joka on toinen Rooman konsuleista. Roomassa järjestetystä suuresta sirkuksesta ja gladiaattoritaisteluista Julius löytää Gaiukselle ja Marcukselle hyvän opettajan, kuuluisan Reniuksen, joka pysyykin poikien seurana useita vuosia.

Gaiuksen kasvuaikana tapahtuu paljon ikävääkin, äiti on hyvin huonokuntoinen ja paljon vuoteessa, orjat kapinoivat Roomaa vastaan ja taisteluihin joudutaan myös Gaiuksen kotitilalla. Kun Gaiuksen isä kuolee, pojat muuttavat Roomaan Mariuksen luokse ja mukaan lähtee kaunis orjatyttö Alexandria, josta molemmat pojat ovat kiinnostuneita. Mariuksen ohjauksessa poikia aletaan valmistella tulevaisuuttaan varten, Marcusta sotilasuralle ja Gaiusta politiikkaan ja sotapäälliköksi, perheensä perinteiden mukaisesti. Mariuksella on kuitenkin vahva vihollinen, kaupungin toinen konsuli Sulla, ja kumpikaan heistä ei ole hyvä jakamaan valtaa.

Rooman portit on hyvä kirja, varsinkin esikoiseksi ja aihekin on erittäin kiinnostava. Harmi vaan, että Iggulden on muokannut historiaa aika paljon kirjoittaessaan. Esimerkiksi Caesar ei ollut ainoa lapsi kuten tässä kuvataan ja ystävä Marcus oli todellisuudessa 15 vuotta nuorempi, joten ei hänestä ollut lapsuuden leikkikaveriksi. Marius, joka on todellinen historian henkilö myös, ei ollut Caesarin eno eikä verisukulainen, mutta sukua kuitenkin. Caesarin tarina on niin hyvä jo valmiiksi, että ainakin nämä muutokset tuntuvat aika turhilta ja juonesta olisi saanut hyvän enemmän todellisuuten pohjautuenkin. Sen ymmärrän hyvin, että monesti historillisissa teoksissa tiivistetään tapahtumia vuosilla juuri kirjan kuvaamaan aikaan sopivaksi, mutta olisi hyvä jos edes lähtökohdat olisivat lähempänä totuutta.

Igguldenin kirjoitustyyli on ihan hyvä ja juoneen pääsee helpolla uppoutumaan mukaan. Muutama kohta kuitenkin häiritsi, varsinkin orjatyttö Alexandrian suhteen. Tyttö vaikuttaa aika ylpeältä ja nenäkkäältä jopa omistajansa seurassa, hyvin modernilta naiselta, joka haluaa pärjätä omillaan eikä olla riippuvainen muista. Alexandriasta jäi aina tunne, että tässä oli hahmo ihan väärältä aikakaudelta eksynyt Caesarin ajan tarinaan.

Bernard Cornwelliin verrattuna kyllä vielä ainakin pidän selkeästi enemmän Cornwellin kerronnasta. Cornwellin tarinat vievät paremmin mukanaan, henkilöt ovat vahvempia ja sieltä on helppo löytää omat suosikkinsa ja myös sotakuvaukset ovat selkeämpiä ja jännittävimpiä. Vertaus ei sinänsä kuitenkaan ole reilua, koska Cornwell on kirjoittanut kymmeniä romaaneja ja tämä on Igguldenin esikoinen. Eli Igguldenillakin on paljon aikaa hioa tyyliään ja hän onkin tämän jälkeen julkaissut vähintään kirjan per vuosi, joten luettavaa häneltä riittää.

The Emperor - Keisari:
  1. The Gates of Rome (2003) - Rooman portit (2004)
  2. The Death of Kings (2004) - Kuninkaiden kuolema
  3. The Field of Swords (2005) - Miekkojen kenttä
  4. The Gods of War (2006) - Sodan jumalat
  5. Book 5 (TBA)
 Conn Iggulden Wikipediassa ja Rooman portit Adlibriksessä (tilapäisesti loppu).
 
Rooman porteilla ovat vierailleet myös Puolisilmä, Nipvet ja perttuk.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

L. J. Smith: Uusi aika: Suden hetki - Vampyyripäiväkirjat 5

The Vampire Diaries: The Return: The Nightfall
Julkaistu 2009, suomennos 2011
491 sivua.

Vampyyripäiväkirjojen viides osa ja Uuden ajan trilogian aloittava Suden hetki oli lojunut sivupöydällä lukupinossa jo jonkin aikaa, joten otin tämänkin sitten lomareissulle mukaan ja siellähän sitten tämäkin tuli lukaistua vihdoin läpi. L. J. Smith piti pitkän tauon Vampyyripäiväkirjat-sarjassa, ensimmäiset 4 kun ilmeistyivät aivan 1990-luvun alussa ja Suden hetki sitten 2009 tv-sarjan aikaan. Sen voi ainakin sanoa suoraa, että kirjoitustyyli on vuosien saatossa sen verran muuttunut, että vanhoista, noin 200 sivuisista vauhdikkaista ja tiivistä tarinoista on sivumäärä yli tuplaantunut.

Elena on taas ihminen ja elossa, tosin ei ihan samanlainen kuin muut. Hän on hieman lapsenomainen ja opettelee hitaasti alusta asti kaikkea, kuten kävelemisen ja lukemisen. Mielessään Elena kuitenkin on melkein oma vanha itsensä ja kommunikoi Stefanin kanssa viittomilla. Elenalla on myös tallella erikoisia voimia, jotka hieman pelottavat tämän ystäviä. Damon seurailee Carolinea ja huomaa tämän käyttäytyvän oudosti, Caroline muun muassa käy keskusteluja peilin välityksellä, mutta Damon ei tiedä kenen kanssa. Damon tuntee kyllä jonkin uuden ja hyvin voimakkaan saapuneen Fell's Churchiin ja yrittää haastaa tätä voimien mittelöön, mutta yllätyksekseen jääkin uuden tulokkaan kanssa helposti alakynteen.

Uudet ja hyvin vaaralliset tulokkaat saavat taas nopeasti Elenan ja tämän ystävien elämät sekaisin. Tuttu Old Wood muuttuu erilaiseksi, pahaksi paikaksi, josta olisi parempi pysytellä pois. Damonin he saavat valtaansa ja pysyvät välillä muuttamaan tämän sätkynukeksi, joka unohtaa oman itsensä. Stefanille tarjolla on jotain sellaista, mistä tämä on haaveillut ja sitten Stefan katoaakin kokonaan. Carolinen lisäksi muutama muukin tyttö kaupungista alkaa käyttäytyä kuin riivattu, yrittäen vietellä kaikkia vastaantulevia miehiä, ja viilleellen itseään. Elenalla ystävineen on siis paljon selviteltävää, varsinkin kun he joutuvat mukaan maailmaan, jossa mikään ei oikein tunnu todelliselta.

Mitäköhän tästä kirjasta sanoisi... Uskoisin pitäneeni tästä enemmän sarjan aiempien osien tapaan tiivisiti kerrottuna, mutta nyt 500 sivun täytteenä asiat etenivät välillä kyllästyttävän hitaasti, mutta sitten taas kaikkiaan mukaan on tungettu niin paljon kaikenlaista, että varsinkin lopussa olin jo ihan sekaisin. Damon on kiinnostava henkilö ja Suden hetkessä hän pääsee mukavasti ääneen ja tapahtumia kerrotaan pitkälti hänen näkökulmastaan. Villi, vapaa ja itsensä hallinnan kanssa kamppaileva Damon oli hyvää vaihtelua juoneen ja oli hyvä päästä tutustumaan häneen hieman paremmin. Elenan ja Stefanin kuhertelusta kun ei kovin pitkään jaksa lukea, onneksi nyt Stefan katoaa sopivasti kuvioista ja juonen kanssa päästään eteenpäin.

Mutta kokonaisuutena kirja ei ollut oikein samaa luokkaa edeltävien kanssa ja tämänkertaisista pahiksista en välittänyt yhtään. Kerrankin näillä kaikki ongelmat aiheuttavilla pahiksilla oli isompi rooli tarinassa, eikä heidän osuutensa jäänyt pelkän loppupaljastuksen varaan, mutta minusta nämä tämänkertaiset olivat vaan suoraan ärsyttäviä. Juonikin oli hieman turhan monimutkainen ja hidas, karsimalla reilusti sivuja ja sisältöä tästä olisi voinut saada paremmin minulle sopivan. Varsinkin lopun mielikuvitusmaailmasta jäi hieman huono fiilis, vaikka mukana oli kyllä paljon hyvääkin.

Nyt muuten tätä kirjoittaessa on kulunut noin 2 viikkoa siitä kun kirjan luin ja aika hyvin oli unohtunut koko juttu sinä aikana. Piti aika paljon selailla kirjaa, että muistui taas tarina mieleen... Suden hetki sai nyt harkitsemaan, että josko olisi hyvä jättää tämä sarja osaltani tähän, mutta saa nähdä sitten miten jatkon kanssa käy.

The Vampire Diaries - Vampyyripäiväkirjat:
  1. The Awakening (1991) - Korpinmusta (2010)
  2. The Struggle (1991) - Sielunkumppani (2011)
  3. The Fury (1991) -  Verivala (2011)
  4. Dark Reunion (1992) - Pimeän piiri (2011)
  5. The Return: Nightfall (2009) - Uusi aika: Suden hetki (2011)
  6. The Return: Shadow Souls (2010) - Uusi aika 2: Varjosielut (2012)
  7. The Return: Midnight (2011) - Uusi aika 3: Sydänyö (2012)
  8. The Hunters: Phantom (2011)
  9. The Hunters: Moonsong (2012)
  10. The Hunters: Destiny Rising (10/2012)
(kursiivin The Hunters haamukirjoittajan työtä)

Tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää Suden hetkestä: Saraseeenin maailma, Kirjamielellä, Kirjapinot ja Sansuska.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Charlaine Harris: The Aurora Teagarden Omnibus 2

Julkaistu 2011, 712 sivua.

Aurora Teagarden -sarjan neljä viimeistä tarinaa luettuani Charlaine Harrisin kirjoista on jäljellä enää hänen 2 ensimmäistä, yksittäistä romaaniaan 1980-luvulta ja sitten novelleja ja kokoelmia. Aurora (Roe) on nyt kolmekymppinen, varakas osa-aikainen kirjastonhoitaja pienellä kotipaikkakunnallaan Lawrencetonissa Georgiassa, lähellä Atlantaa. Roe on utelias luonteeltaan ja tutkii paikkakunnan murhamysteereitä poliisia paremmalla menestyksellä.

Dead Over Heels lähtee liikkeelle siitä, kun miehen ruumis tiputetaan pienestä lentokoneesta suoraan Aurora Teagardenin takapihalle. Roe sattuu olemaan pihallaan ottamassa aurinkoa ja hänen vuokralaisensa ja henkivartijansa Angel Youngblood ajaa nurmikkoa kun ruumis melkein tippuu tämän päälle. Kuollut mies tunnistetaan paikallisen poliisin etsiväksi Jack Burnsiksi. Jack ei ole ikinä tullut Roen kanssa toimeen ja joku syy pitää olla siihen, että hänet tiputettiin tarkoituksella juuri Roen suurelle pihalle kaupungin rajojen ulkopuolella. Muitakin outoja juttuja tapahtuu, pienempiä ja isompia, isompia ollen ne, kun parin muunkin Roen ja Angelin tutun kimppuun hyökätään.

A Fool and His Honeyn alussa paikallinen polttopuiden toimittaja saa hulluuskohtauksen Roen pihalla ja käy ilmi, että hänet on myrkytetty. Varsinainen pääjuoni kuitenkin käynnistyy siitä, kun Roen miehen Martinin sisarentytär Regina ilmaantuu heidän ovelleen pienen vauvan kanssa. Kukaan ei ole tiennyt Reginan olleen raskaana, mutta Roe ja Martin antavat hänen jäädä luokseen Youngbloodien entiseen asuntoon autotallin yläpuolella. Kauaa ei Regina kivasta asunnosta saa nauttia, koska hän katoaa ja jättää jälkeensä vauvansa, vieraan miehen nukkumassa Roen talossa sekä Reginan aviomiehen Craigin kirveellä murhattuna. Roe ja Martin lähtevät Craigin parhaaksi kaveriksi Roryksi osoittautuneen miehen kanssa tämän kotipaikkakunnalle Corithiin Ohioon selvittämään mitä siellä on oikein tapahtunut.

Last Scene Alive -kirjassa palataan osittain sarjan alkuun ja Real Murders -kirjan juonen pariin, sillä Roen ex, kirjailija Robin Crusoe palaa kaupunkiin. Hänen Real Murdersin tapahtumista kirjoittama tosielämän rikostarinansa on osoittautunut menestykseksi ja nyt siitä tehdään Hollywood-elokuvaa oikealla tapahtumapaikalla Lawrencetonissa. Robin on aiemmin tapaillut elokuvan päätähteä, eli Roeta esittävää Celia Shawta, mutta nyt hän vannoo, että se juttu on ohi ja osoittaa kiinnostusta Roeta kohtaan taas. Roe kun on taas sinkku, niin uusi suhde houkuttelee. Sitten Celia löytyy kuvauspaikalta vaunustaan murhattuna ja yrityksiä näyttää olleen useampia, joten murhaajia voi ollakin nyt liikkeellä useampia.

Poppy Done to Death -nimi viittaa Roen kälypuoleen Poppyyn, josta on tullut sukulainen vain muutamia vuosia aiemmin kun Roen äiti ja Poppyn miehen isä menivät naimisiin. Poppy on pitkän odotuksen jälkeen pääsemässä liittymään paikallisten naisten seuraan Uppity Womeniin ja tähän liittymistilaisuuteen hänen piti matkata yhdessä kälynsä Melindan ja Roen kanssa. Poppy kuitenkin perui tämän kimppakyydin ja jää lopulta ilmaantumatta koko tilaisuuteen, joten Roe ja Melinda menevät katsomaan onko kaikki kunnossa ja löytävät Poppyn murhattuna kotoaan. Poppyn avioliitto on ollut avoin, eli kummallakin puolisolla on ollut muitakin siinä sivussa, joten tutkintansa Roe aloittaa näistä suhteista.

Aurora-kirjat ovat tyyliltään kotoisia mysteereitä, joten sävy on kepeä ja Roen pikkukaupunkielämää seurataan tuttuun Harrisin tyyliin tarkkaan. Roen mukana ajellaan kaupungilla ja käydään mm kaupassa, töissä, asuntoja katselemassa, pestään hiuksia, kokkaillaan ja ollaan mukana kaikissa normaalin päivärytmin vaiheissa. Siinä sivussa Roe aina pohtii myös työn alla olevaa murhatapausta ja ratkoo sitä muiden ihmisten avulla. Roen elämää on kiva seurata ja tapaukset ovat myös ihan hyviä ja kiinnostavia, mutta muutaman ratkaisu jätti hieman toivomisen varaa.

Dead Over Heels oli muuten hyvä, mutta Roen olisi pitänyt keksiä motiivi paljon aiemmin, se oli lukijalle selvä jo pitkään. Syyllinen sitten tuli aikamoisena yllärinä ja ratkaisu ei oikein sopinut kuvioihin, se ei tuntunut uskottavalta. A Fool and His Honeyssä paikanvaihdos välillä Lawrencetonin ulkopuolelle oli kiva, mutta murhatun miehen kaveriin Roryyn tuskastuin monta kertaa ja se tietysti oli Harrisin tarkoituskin. Rory kun ei ollut ihan fiksuin henkilö ja ei vapaaehtoisesti kertonut juuri mitään tapahtumista. Koko juttu olisi voinut selvitä paljon nopeammin, jos Rory olisi ollut avoimempi ja rehellisempi, mutta toisaalta sitten ei ehkä koko sotkua ja hyvää kirjaa olisi syntynytkään :). Mutta tämä oli loppuratkaisultaankin hyvä kokonaisuus ja pidin tästä hieman enemmän kuin edellisestä.

Last Scene Aliven tarina Hollywood-leffan kuvauspaikoilla on myös mukavan erilainen. Harris tuntuu tuntevan nuokin kuviot hyvin ja lopputulos on realistisen oloinen. Mukava oli myös tavata Roen ex Robin taas uudelleen, Real Murderin jälkeen heidän juttunsa tuntuikin jääneen hieman kesken. Murhan ratkaisu oli tällä kertaa taas hieman heikompi, ainakin minun mielestäni. Motiivi oli sen verran erikoinen, että hieman jäin sitä ihmettelemään, mutta ehkä näiden Hollywood-tähtösten murhissa voi olla erilaisia tekijöitä takana. Poppy Done to Deathissa vanhojen muistelu jatkuu siten, että Roen nuori velipuoli tulee vierailulle ja häntä ei kirjoissa olekaan näkynyt sitten avausosan. Roen ja Melindan tutkiessa tapahtumia Poppyn elämästä paljastuu yllättäviä ja hyvin ikäviä puolia, mutta kirjan tyyli ja lähestymistapa pysyy silti kevyenä.

Charlaine Harris on antoi Roen tapailla muutamaa miestä sarjan aikana ennen kuin laittoi tämän menemään naimisiin jonkin verran vanhemman miehen Martinin kanssa. Martin pitäisi Roen mielellään kotona kokonaan, mutta Roe pitää kirjastonhoitajan työstään ja on siksi palannut takaisin osa-aikaiseksi vaikkei rahaa tarvitsekaan. Nyt Harris on joko halunnut viedä Roen elämää eri suuntaan tai muuten vaan kyllästynyt Martiniin, koska mustasukkaisuus ja muut asiat aiheuttavat parisuhteelle ongelmia ja Last Scene Alivessa Roe on taas sinkku. Minusta Martin oli miehenä ihan ok, se että hän oli Vietnamin sodan veteraani vaikutti hieman, koska se sai hänet tuntumaan tosi vanhalta (pitää ottaa huomioon kirjoitusvuosi). Roen existä kirjailija Robin ja poliisi Arthur ovat molemmat mukana myös näissä uudemmissa kirjoissa romanttisella mielellä, mutta minuun eivät kunnolla vedonneet ketkään näistä Roen miehistä. Eli oli aika sama, että kenen kanssa yhteen päädytään.

Aurora Teagarden -sarja
  1. Real Murders (1990)
  2. A Bone to Pick (1992)
  3. Three Bedrooms, One Corpse (1994)
  4. The Julius House (1995)
  5. Dead Over Heels (1996)
  6. A Fool And His Honey (1999)
  7. Last Scene Alive (2002)
  8. Poppy Done to Death (2003)
Dead Over Heels, A Fool and His Honey, Last Scene Alive and Poppy Done to Death sekä kokoelma Omnibus 2 Adlibriksessä.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Paolo Bacigalupi: The Windup Girl

Julkaistu 2009, 359 sivua.

Scifi-haasteeseen pitää lukea joku robotteja, kyborgeja tai androideja sisältävä teos ja hetken pohtimisen jälkeen löysin kiinnostavan teoksen Paolo Bacigalupilta. Hänen esikoisensa pitkien romaanien puolella, The Windup Girl on myös muun muassa Hugo- ja Nebula-voittaja, joten nekin lupailevat hyvää.

The Windup Girl sijoittuu tulevaisuuden Thaimaaseen, jonnekin 2200-luvulle. Öljy on loppunut ja energiantuotanto on yksi avainaloista. Toinen, vielä tärkeämpi on ruokahuolto. Niin kutsutut kalorifirmat pyörittävät ruokateollisuutta, kehittelevät tauteja sietäviä versioita kasveista ja hedelmistä ja patentoivat keksintönä omaksi omaisuudekseen. Anderson Lake on kalorifirma AgriGenin edustaja Bangkokissa ja peitetyönään hän pyörittää tehdasta, jossa kehitellään teknologiaa, jossa eräänlaisiin jousiin saataisiin talletettua mahdollisimman paljon energia, uuden ajan akkuja siis. Oikeasti Lake kuitenkin on maassa etsiäkseen Thaimaan siemenpankin ja vallatakseen sen firmalleen, koska tauteja vastaan taistelevat firmat tarvitsevat aina lisää uutta materiaalia ja nämä puhtaat siemenet taitavat olla maailman viimeisten joukossa.

Emiko on japanilainen keksintö, windup-tyttö, Uusi Ihminen. Japanissa näitä kehiteltyjä malleja tarvitaan väestön vanhenemisen vuoksi, mutta Emiko on huonoksi onnekseen dumpattu Bangkokiin, jossa hän on jatkuvassa vaarassa. Thaimaalaiset näkevät hänet leluna, joka syö ihmisten tarvitsemaa ruokaa ja häntä käytetäänkin hyväksi seksiklubin erikoisuutena. Lakelta Emiko kuulee, että pohjoisemmassa on alue, jossa windupit elävät vapaina keskenään ja pakoon pääsystä tuleekin Emikoa eteenpäin ajava voima. Laken tehtaan pomo on kiinalainen pakolainen, keltaisen kortin varassa elävä Hock Seng, joka on menettänyt omaisuutensa kiinalaisten kansanmurhaa paetessaan ja juonittelee saadakseen taas arvostusta ja varoja. Lisäksi mukana on Ympäristö- ja Kauppaministeriöiden välinen kiista siitä, että mikä on oikeasti tärkeää ja paljon muuta.

The Windup Girl on monipuolinen teos ja sisältää paljon henkilöitä ja sivujuonteita. Alussa hahmot ovat aika lailla erillään, mutta loppua kohden nämä tarinat nivoutuvat enemmän yhteen. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen pääsin melko kärryille tähän tarinaan, mutta henkilöistä en onnistunut kauheasti kiinnostumaan tai heidän kohtaloistaan välittämään. Tuo ehkä johtuu siitä, että hahmoja on niin paljon, että välillä nimet unohtuivat ja he kaikki jäivät hieman etäisiksi. Henkilöt ovat kaikki rosoisia ja ajavat pääasiassa omaa etuaan, poikkeuksena Emiko, joka on tehty palvelemaan ja miellyttämään ja ei voi siten mennä suunnitteluaan vasten.

Bacigalupin tyyli on hyvä ja suhteellisen helppoa ymmärrettävää, vaikka maailma onkin niin erilainen. Monet uudet jutut, kuten geenimuokatut norsut eli megadontit ja kink-spring -jouset jäivät mietityttämään ja näistä olisi ollut kiva tietää enemmänkin, selkokielellä :) Kokonaisuus on kuitenkin mietitty ja maailmankuva niin hyvin tehty, että tätä oli kiva lukea. Varsinkin tuo tulevaisuudenkuva, missä meren pinta on noussut, ruoka ja energia ovat kriittisimmät hyödykkeet ja amerikkalaiset kalorifirmat päättävät mitä missäkin kasvatetaan ja syödään, on kiinnostava ja pelottava. Ja itseasiassa tuo ei monelta osalta ole edes niin kaukainen ajatus, kannattaa vaikka googlailla juttuja firmasta nimeltä Monsanto, tässä yksi esimerkki.

Bacigalupin tulevaisuuden visio ei siis todellakaan ole sellainen, jossa haluisi asua, mutta hyvän taustan kirjaan siitä saa aikaiseksi. Mieli tekisi lukea jotain muutakin häneltä jossain vaiheessa. En ihastunut, mutta olen silti iloinen, että tuli tämäkin luettua.

Paolo Bacigalupi Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Taikakirjaimet, Sivukirjasto, Kisun kirjablogi ja Kalaksikukko.


Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan

The Book of Tomorrow
Julkaistu 2009
415 sivua.

Ihmemaan myötä ihastuin Cecelia Ahernin kirjoitustyyliin, joka on hieman romanttinen ja hauska ja sisältää joitain fantasian elementtejä. Chicklittiäkin mukana voisi sanoa olevan ja tällä kertaa jopa hiven goottilaista mysteeriä rauniolinnan myötä.

Mitä huominen tuo tullessaan kertoo 16-vuotiaan Tamara Goowinin tarinan. Tamara on ollut hemmoteltu, varakkaan perheen tytär, joka on perheineen asunut rikkaiden alueella Killineyssä, Dublinin lähistöllä. Perhe on kuitenkin menettänyt rahansa ja Tamara isänsä ja Tamara äiteineen on joutunut muuttamaan enonsa Arthurin ja tämän vaimon Rosaleenin luokse maaseudulle Meathin kreivikunnan alueelle. Arhur ja Rosaleen asuvat ränsistyneen Kilsaneyn linnan portinvartijan talossa ja kuin muita naapureita ei lähistöllä paljoa ole, niin Tamara tylsistyttyään kiinnostuu tutkimaan linnaa.

Kilsaneyn linna vaikuttaa vahvasti Tamaraan ja hän sen myötä kiinnostuu myös Kilsaneyn perheestä, jotka ovat muuttaneet lopullisesti linnasta pois vasta parikymmentä vuotta aiemmin. Lisää viihdykettä tylsyyteen Tamara saa, kun kirjastoauto poikkeaa hänen luonaan, mukana söpö kuski Marcus. Kirjastoautosta Tamara löytää oudon, lukitun kirjan, joka paljastuu tyhjäksi. Kirjan sivuille alkaa kuitenkin ilmestyä Tamaran oma päiväkirjan tekstiä, mutta seuraavalta päivältä aina, joten Tamara saa lukea etukäten päivänsä tapahtumista ja saa mahdollisuuden muuttaa niitä. Samalla paljastuu, että Tamaran omassa perheessä on jotain outoa tekeillä, äidin apaattisuus ja pelkkä sängyssä makaaminen ei ole normaalia ja kaikki liittyy jotenkin Kilsaneyn linnan lopulliseen tuhoon.

Mitä huominen tuo tullessaan oli taas oikein hieno teos Cecelia Ahernilta ja tämän parissa oli kiva viettää aikaa. Minä-muotoinen kertojaääni Tamara on hauska ja itseironinen hahmo, vaikka hän on hemmoteltu, niin pudotus rankkaan todellisuuteen on ollut kova ja se on saanut Tamaran pohtimaan itseään perusteelisesti. Tamara kaipaa huomiota ja rakkautta perheeltään, mutta kun se ei onnistu, niin hän käyttäytyy välillä aika stereotyyppisen teinin tavoin, mutta se sopii hyvin tarinaan ja opin pitämään Tamarasta nopeasti.

Kilsaneyn linnan mysteeri avautuu aika hitaasti, mutta juoni on hyvä kiehtoo alusta asti. Selvää on pitkään, että Tamaraa pidetään vielä lapsena eikä hänelle haluta kertoa juuri mitään, vaikka kaikki muut tietävät asioista ainakin jonkun verran enemmän. Joten Tamara lähinnä itse haluaa selvittää, että mitä häneltä salaillaan, vaikka loppupaljastus onkin sitten kuitenkin isompi juttu. Alun hyvin hitaan editystymisen jälkeen tarina saa vauhtia huomattavasti päiväkirjan löytymisen myötä ja loppu oli jo melkein liiankin vauhdikas.

Kirjan parasta antia oli tuo tulevaisuudesta kertova päiväkirja, joka kuitenkin ensiintyy nimestä huolimatta mukana turhan vähän, kun se tulee kunnolla mukaankin vasta noin sivun 150 paikkeilla. Minulle kun juoni on tärkeämpi kuin vahvat henkilöt, niin tämä kirja sopi hyvin, mutta kovin ikimuistoisia eivät Ahernin hahmot ole.

Cecelia Ahern:
  1. PS, I Love You (2004) - P.S. Rakastan sinua (2005)
  2. Where Rainbows End (2004) (aka Rosie Dunne & Love, Rosie) - Sateenkaaren tuolla puolen (2006)
  3. If You Could See Me Now (2005) (aka A Silver Lining) - Yllätysvieras (2007)
  4. A Place Called Here (2006) (aka There's No Place Like Here) - Ihmemaa (2008)
  5. Thanks for the Memories (2008) - Suoraan sydämestä (2009)
  6. The Gift (2008) - Lahja (2009)
  7. The Book of Tomorrow (2009) - Mitä huominen tuo tullessaan (2010)
  8. Girl in the Mirror (2010) - Tyttö peilissä (2012)
  9. The Time of My Life (2011)  - Tapaaminen Elämän kanssa (09/2012)
Mitä huominen tuo tullessaan Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Humisevalla harjulla, Yöpöydän kirjat, Kirjakammari, Le Masque Rouge, Sivujen viemää ja Vinttikamarissa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Karin Slaughter: Riistetyt - Grant County 2

Kisscut
Julkaistu 2002, suomennos 2004
375 sivua.

Karin Slaughterin Grant County -sarjan toisessa osassa palataan Heartsdalen pikkukaupunkiin muutama kuukausi Sokaistun tapahtumien jälkeen.

Patologi ja lastenlääkäri Sara Linton on rullaluistinradalla treffeillä exänsä, poliisipäällikkö Jeffrey Tolliverin kanssa. Sara löytää vessasta runsaasti verta ja vauvan ruumiin 13-vuotiaan Jennyn ja jonkun muun jäljiltä. Pihalla Jenny vetää aseen esiin ja uhkaa ampua koulukaverinsa Markin. Jeffrey on lopulta pakotettu ampumaan Jenny. Jennyn ruumiinavauksessa näkyy jälkiä vaikeasta elämästä ja väkivaltaisesta raiskauksesta, mutta lasta Jenny ei ole synnyttänyt.

Jeffrey potee tunnontuskia jouduttuaan tappamaan lapsen ja Sara taas ihmettelee, että näiden lasten lääkärinä ei ole huomannut mitään outoa. Lena taas toipuu vielä Sokaistun kokemuksistaan, eikä tälläinen juttu tee hänelle hyvää, joten Lena pohtii uraansa poliisina ja mielessä käy jopa itsetuhoisia ajatuksia. He yhdessä yrittävät selvittää mitä Jennyn ja Markin välillä oikein on tapahtunut ja kuka kuolleen vauvan äiti on, mutta tapaus onkin hyvin mutkikas. Tutkimusta ei helpota se, että kaupungissa näyttää tapahtuneen kauheita jo pidemmän aikaa ja useammat ihmiset yrittävät peitellä ja salata asioita. Kun toinen teinityttö siepataan, saa tutkinta lisää kiireellisyyttä.

Riistetyt etenee perinteisen jännärin tyyliin, mutta tällä kertaa aihe paljastuu erityisen rankaksi, tosin siitä ei juuri tarvitse tietää etukäteen. Hahmot ja palikat ovat paikalla melko hyvin jo alkuun, mutta kaikki peittelevät tapahtumia omalta osaltaan, joten Jeffereyllä ja Saralla kestää pitkään päästä kunnolla liikkeelle tutkimuksissaan. Juoni oli jo jossain vaiheessa lähellä kyllästyttää, kun kukaan ei puhu asioista suoraan, mutta Slaughter osaa kyllä pitää tarinan kuosissa ja lopulta sitten tämä saikin vaan lukemaan vauhdilla eteenpäin. Tätä kirjaa en sitten malttanut jättää kesken vaan lukaisin tämän yhdessä illassa.

Slaughterilla on mukana taas sivujuonena Saran ja Jeffreyn suhde ja sen eteneminen ja sitä on ihan mukava seurata. Mutta sitten Lena ei henkilönä ole niin mukava ja vaikka hän onkin mukava piristys porukkaan, niin Lenan hahmoon keskittyvistä pätkistä ja hänen kotioloistaan en juuri välitä ja niitä ei oikein jaksa lukea. Erityismaininta pitää antaa siitä, että Slaughter jakaa tekstinsä viikonpäiviin, tarina alkaa lauantai-illasta ja päättyy perjataihin, plus lopun epilogi on sitten vielä viikon päästä sunnuntaina. Minulle nämä tapahtumien ajat ja paikat kun ovat aina tärkeitä, niin tämä jaksotus helpottaa kokonaisuuden hahmottamista.

Hyvä jännäri, ei heikkohermoisille :) Karmaiseva juoni jäi pyörimään mieleen joksikin aikaa, varsinkin tosielämän vastineet mietityttävät.

Grant County:
  1. Blindsighted (2001) - Sokaistu
  2. Kisscut (2002) - Riistetyt
  3. A Faint Cold Fear (2003) - Piinattu
  4. Indelible (2004) - Merkitty
  5. Faithless (2005) - Kadotettu
  6. Skin Privilege, aka Beyond Reach (2007) - Häpäisty
Riistetyt Adlibriksessä.

Douglas Preston & Lincoln Child: Relic - Pendergast 1

Julkaistu 1995, 473 sivua.

Kun kerran pidän paljon Douglas Prestonin ja Lincoln Childin kirjoista ja tyylistä, niin pitää sitten tutustua myös heidän tunnetuimpaan sankariinsa, FBI:n agentti Pendergastiin. Gummerus on aloittanut sarjan suomentamisen kolmannesta osasta, jossa Pendergast nousee päähenkilöksi ensimmäistä kertaa, kahdessa edeltävässä hän on merkittävä sivuhenkilö.

Relicin tarina alkaa Amazonin alueelta Brasiliasta vuodesta 1987, jossa New Yorkin Luonnontieteellisen museon tutkimusretki on vaikeuksissa. Osa retkeläisistä on jo lähtenyt, mutta Whittlesey etsii vielä itsepintaisesti merkkejä Kothoga-heimosta ja heidän palvomastaan Mbwun-olennosta. Tutkijat saavat lähetettyä useita laatikollisia löydoksiään matkalle New Yorkiin, mutta kukaan ryhmästä ei itse pääse palaamaan kotiinsa.

Useita vuosia myöhemmin Manhattanilla Luonnontieteellisessä museossa on valmisteilla uusi suurnäyttely Taikausko, jonka tähtenä on Whittleseyn löytämä pieni Mbwunia kuvaava veistos, joka on ainoa laatuaan. Kun sitten kaksi poikaa löydetään raa-asti murhattuina museon kellarista, museon johdon ehdoton vaatimus on turvata lähestyvät suurnäyttelyn juhlalliset avajaiset. Museon tutkija Margo Green epäilee, että jutussa on takana enemmänkin ja alkaa itse selvitellä tapahtumia. Omia tutkintalinjojaan vetävät myös New Yorkin poliisikomisario Vincent D'Agosta, sekä paikalle pian saapuva agentti Pendergast FBI:n New Orleansin toimistosta. Pendergast on nähnyt vastaavia murhia aiemminkin ja kun ruumiita alkaa nytkin kertyä enemmän hänkin alkaa Margon tavoin uskoa, että murhilla on yhteys Whittleseyn tutkimusretkeen.

Relic on taas oikein hyvin rakennettua laatujännitystä Prestonilta ja Childilta. Ajan kulumisen huomaa lähinnä siinä, että museon IT järjestelmät ovat hyvin vanhanaikaisia ja melko yksinkertaisia, vihreää tekstiä mustalla ruudulla ja niin edelleen. Luottokaan järjestelmiin ei ole kovin kova, eikä juonen mukaan kuulukaan olla. Muuten tarina voisi hyvin olla nykypäivää, niin hyvin se on tehty. New Yorkin Luonnonhistoriallinen museo on tapahtumapaikkana hieno ja kiinnostava. Suurmuseon päivittäinen toiminta tulee tässä tutuksi ja on kuvattu niin tarkasti sisäpiiriläisen silmin, mutta selitys onkin se, että Preston on itse ollut töissä American Museum of Natural Historyssä, jonka nimeä on hieman muutettu kirjoihin.

Pendergast on hieman erikoinen, fiksu ja hauska hahmo ja ymmärrän hyvin miksi hän on myöhemmin päässyt oman sarjansa päähenkilöksi. Relicissä varsinkin alkuun hänen esiintymisensä ovat aika vähissä ja enemmän tilaa saavat museon työntekijät, jotka myös tutkivat tapahtumia. Pendergast sitten pääsee loistamaan enemmän loppupuolella. Prestonin ja Childin kirjoitustyyli tässä on sellainen, että lukija tietää koko ajan hieman enemmän kuin tutkijat, mutta ei läheskään kaikkea kuitenkaan. Monia asioita myös alustetaan niin huolella, että on helppo arvata, että miten jutun kanssa tulee myöhemmin käymään. Pieni ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan haittaa, kun juoni on tarpeeksi monipuolinen ja osaa silti yllättää.

Reliciä on kirjana verrattu Jurassic Parkiin, mutta leffaversiona tämä ei ollut yhtä vakuuttava, joten kannattaa mielummin lukea kirja.

Pendergast:
  1. Relic (1995)
  2. Reliquary (1997)
  3. The Cabinet of Curiosities (2002) - Ihmeiden kabinetti
  4. Still Life with Crows (2003) - Kuoleman asetelma
  5. Brimstone - Diogenes 1 (2004) - Tulikivi
  6. Dance of Death - Diogenes 2 (2005) - Veljensä vartija (09/2012)
  7. The Book of the Dead - Diogenes 3 (2006)
  8. The Wheel of Darkness (2007)
  9. Cemetery Dance (2009)
  10. Fever Dream - Helen 1(2010)
  11. Cold Vengeance - Helen 2 (2011)
  12. Two Graves - Helen 3 (2012)
Relic Adlibriksessä.

MaryJanice Davidson: Undead and Uneasy & Undead and Unworthy

Undead and Uneasy - Undead 6
Julkaistu 2007, 272 sivua.

Undead and Unworthy - Undead 7
Julkaistu 2008, 240 sivua.

MaryJanice Davidsonin vastahakoinen vampyyrikuningatar Betsy on vihdoin menossa naimisiin kuninkaansa Sinclairin kanssa pitkien suunnittelujen jälkeen Undead-sarjan kuudennessa osassa. Davidsonin mukaan kuudes osa päättää ensimmäisen tarinakokonaisuuden ja osat 7-9 ovat oman trilogiansa Undead-sarjan sisällä. Minä en kuitenkaan juuri huomannut eroja tarinoissa näissä kahdessa, mutta ehkä se trilogian juoni erottuu sieltä sitten seuraavissa osissa.

Uneasy-kirjassa hääsuunnitelmat ovat loppusuoralla ja tyypilliseen morsiamen tapaan Betsy ei ota asioita kovin rennosti. Kiistaa tulee pienemmistä ja isommista asioista, varsinkin kun Sinclairin vampyyrimaailmassa he ovat jo olleet pitkään naimisissa, joten ylimääräinen maallinen siunaus ei hänelle kauheasti merkitse ja uskonto ja vampyyrit nyt eivät muutenkaan sovi yhteen. Normaalisti Betsyn talo on täynnä väkeä, siellä asustelee ihmis- ja vampyyriystävien lisäksi aave, riiviövampyyri ja ihmissusi. Yhtäkkiä kaikki kuitenkin tuntuvat keksivän muuta ajanvietettä tai muuten vaan katovat, joten pian Betsy on yksin suuressa talossaan. Aivan yksin Betsy ei kuitenkaan ole, koska ikävän ja hyvin omituisen onnettomuuden takia Betsy saa vauvan hoidettavakseen. Omaan erilaiseen tapaansa Betsyn pitää selvitella mihin Sinclair ja muut ovat oikein kadonneet, koska eihän häitä voi pitää ilman sulhasta.

Unworthyssa Betsy on onnellinen avioliitossaan kunnes hänen äitipuolensa Antonia alkaa aaveena ilmaantua Betsyn talolle ja aina mahdollisimman huonoilla hetkillä. Aaveet ovat ennenkin hakeneet Betsyltä apuja asioidensa viimeistelyyn, mutta Antonia ei ole yhtä helppo eikä ole lähdössä minnekään. Lisäksi entisen kuninkaan eläimelliselle tasolle kiduttamat riiviövampyyrit havahtuvat tietoisuuteen ja ottavat kostonhimonsa kohteekseen nykyisen hallitsijansa Betsyn, joka on jättänyt heidät koiratarhan tyyppisiin oloihin. Betsy taas on löytänyt uusia voimia itsestään ja yrittää opetella hallitsemaan niitä ja tämä hermostuttaa muita.

Sarjan viides osa Unpopular oli mielestäni tähänastisista huonoin, joten odotukset eivät oleet kovin korkealla jatkon suhteen ja pidinkin hieman enemmän taukoa ennen kuin teki mieli jatkaa taas Betsyn matkassa. Onneksi kuitenkin Davidson parantaa nyt juonen vetovoimaa ja kutonen ja seiska ovat taas hyviä kirjoja. Uneasyn kanssa oli kyllä hieman siinä ja siinä välillä, että käykö juttu tylsäksi, kun Betsy on aika paljon yksin (tai vauvan kanssa), mutta kirjan lyhyys ja tiivis tahti hoitivat kyllä tuon ongelman. Uneasyn loppu oli Betsyn kannalta hyvä ja jäi kiinnostavaan kohtaan, mutta syyllisen selviäminen ja motiivit olivat hieman hassuja eivätkä aivan uskottavia. Uneasy on hieman vakavampi kirja kuin aiemmat ja Betsylle annetaan tilaa kasvaa ja pohtia itseään.

Undead-sarjan parhaita puolia ei alun jälkeen ole ollut yksittäisten kirjojen juoni. Osittain se johtuu tarinoiden lyhyydestä, mutta kokonaisuus, henkilöt ja hauska sanailu ovat pitäneet kiinnostusta yllä. Davidsonin maininta siitä, että Unworthy aloittaa uuden tarinakokonaisuuden, trilogian, herättää mielenkiinnon, mutta Unworthyn jälkeen trilogian suunta on kyllä vielä avoin. Unworthy pyörii pitkälti riiviövampyyrien hyökkäysten ympärillä ja huumoria tuodaan mukaan äitipuolen aaveen ilmestymisillä milloin minnekin. Tällä kertaa tarinan loppu kuitenkin osaa yllättää oikein kunnolla ja pitkästä aikaa nyt kaikki ei menekään hyvin. Ihan hyvä kirja ja vielä parempi lopetus saavat taas innolla odottamaan jatkoa ja seuraavat 2 kirjaa ovatkin jo lukupinossa sivupöydällä.

Undead / Queen Betsy -sarja:
Undead and Uneasy ja Undead and Unworthy Adlibriksessä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...