tiistai 29. toukokuuta 2012

3 x 11

Olen tässä toukokuun aikana saanut useamman näitä 11-haasteita, jossa tarkoitus olisi ensin kertoa 11 asiaa itsestä, sitten vastata toisen 11 kysymykseen ja tehdä vielä lopuksi itse 11 kysymystä muille haastettaville. Menen nyt hieman helpomman kautta, kun tämä haaste on jo aika paljon kiertänyt ja vastaan vain näihin minulle osoitettuihin kysymyksiin. Ja oli muuten vaikeita tapauksia mukana!

Karoliina:

1. Kuka on vaikuttanut eniten siihen, että sinusta on tullut kirjojen ystävä?
Tähän tulee mieleen kaksi nimeä, ensin oma äiti, joka luki minulle lapsena paljon satuja ja sai sikäli kiinnostumaan kirjoista ja hyvistä tarinoista ja toisena high schoolin englanninopettaja, joka teki brittiläisen kirjallisuuden klassikoihin tutustumisesta hyvin mielenkiintoista.

2. Nimeä yksi kirja, jonka haluaisit lapsesi (nykyisen/mahdollisen tulevan/kuvitteellisen) elämänsä aikana lukevan.
Kun vain yksi pitää valita niin tämän pitäisi olla joku sellainen, joka avaa maailmankatsomusta ja ajattelutapaa sopivasti. Mieleen tulee ainakin Kuningatar Noorin elämänkerta ja Mario Vargas Llosan Keltin uni. Eli joku näiden tyyppinen, omista kiinnostuksen kohteista riippuen. Sanotaan nyt sitten vaikka tuo Noorin teos.

3. Mikä on paras tänä vuonna tähän mennessä lukemasi kirja?
Hmm... mitäs sitä onkaan tullut luettua... Onneksi on blogi, mistä voi tarkistaa :) Mikään yksi ei heti nouse yli muiden, mutta A Game of Thrones, Taivaan pilarit ja Bernard Cornwellin teokset nyt ainakin ovat jääneet mieleen. Cornwellin Saxon-sarjasta pidän kuitenkin niin paljon, että valitsen sieltä nyt tähän tuon osan 4, Miekkojen laulu.

4. Kuka on suosikkisi ulkomaisista naiskirjailijoista?
Tällä hetkellä Philippa Gregory tai Charlaine Harris. Uuden Sookien kunniaksi sanotaan nyt sitten Harris.

5. Entä ulkomaisista mieskirjailijoista?
Bernard Cornwell.

6. Entä kotimaisista naiskirjailijoista?
Tähän en voi vastata kun en ole vuosiin lukenut mitään kotimaisilta naiskirjailijoilta. Pitänee jossain vaiheessa korjata tuo asia.

7. Entä kotimaisista mieskirjailijoista?
Ainoa tähän sopiva lukemani kirja, mikä nyt tulee mieleen on Mika Waltarin Sinuhe, joten pitää sen myötä sanoa Waltari :)

8. Odotatko erityisen kovasti jonkun syksyllä ilmestyvän kirjan lukemista? Minkä?
Syksyllä ilmestyy suomeksi Anna Godbersenin Ihania päiviä ja tämän sarjan aloitusosa oli tosi hyvä. Sitten olisi Tess Gerritsenin ja Bernard Cornwellin uudet teokset tulossa myös. Ally Condien ja Becca Fitzpatrickin sarjojen päätösosia odotan myös. Nyt ei kuitenkaan mikään yksi vielä herätä erityisen innokasta odotusta.

9. Antaako ympäristö esimerkkiä - onko perheessäsi (nykyisessä tai lapsuuskodissa) muita kovia lukijoita kuin sinä?
Ei ole, jotkut kyllä lukevat, mutta eivät ollenkaan samoissa määrin kuin minä.

10. Mainitse yksi kirja, joka yhdistyy mielessäsi vahvasti paikkaan/tilanteeseen, jossa sen luit. Kerro myös se paikka/tilanne. :)
Hmm... No ainakin se jäi hyvin mieleen, kun luin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsauksen lomalla Dominikaanisessa tasavallassa uima-altaalla aurinkoa ottaessa. Hyvä oli siinäkin eläytyä mukaan synkkään New Yorkiin ja zombie-vampyyrijahtiin :) Luen lomilla aika paljon ja usein rannalla tai uima-altaalla, mutta tuo jotenkin jäi erityisesti muistiin kun kirjan ympäristö oli niin päinvastainen.

11. Missä luet mieluimmin?
Sohvalla tai sängyllä makoillen. Sängyssä tosin nukahtaa helpommin, eli siksi sohva on parempi lukupaikka :)

Katinka:

1. Mitä luet tällä hetkellä?
Nyt on menossa Charlaine Harrisin Aurora Teagarden Mysteries Omnibus 2. Kreikan lomalla luetuista kirjoista on vielä jutut tekemättä, joten monta muuta tulee vielä ennen tätä uusinta.

2. Koska olet viimeksi käynyt kirjastossa ja lainasitko jotain? Mitä lainasit, jos siis lainasit jotain?
Tänään. Piti palauttaa kirjoja ja hakea varauksia. Mukaan lähti Lauren Oliverin, Kate Furnivallin ja MaryJanice Davidsonin teoksia.

3. Mikä on isoin "sakkosi", jonka olet maksanut kirjastoon? (jos siis olet joskus saanut sakkoja)
En muista yhtään. Nuorempana joskus varmasti on näitä tullut, mutta tänään maksoin 20 senttiä ja se on parin viime vuoden ainoa sakko.

4. Luetko muuita kuin ns. perinteisiä kirjoja? (siis e-kirjoja, äänikirjoja etc.)
Jonkun lyhyen & ilmaisen novella-tyyppisen kirjan olen koneelle ladannut ja läppäriltä lukenut, mutta se ei ole kovin mukavaa, joten en sitä juuri harrasta. Lukulaite tai iPad olisi kyllä varsinkin lomareissuille kiva... Äänikirjoja en ole kokeillut.

5. Tapaatko kuljettaa kirjaa mukanasi kaikkialle? (työmatkat, matkat, kouluun etc.)
Lomalla kyllä, muuten yleensä ei. Työmatka esimerkiksi on vain muutama minuutti kävellen, joten siinä ei paljon ehdi kirjoja lukea. Pidemmälle reissulle tai ihan vaan Helsingin keskustaan junalla saatan hyvin ottaa kirjan mukaan.

6. Oletko tilannut kirjoja netistä?
Kyllä! Jatkuvasti ja ihan liikaakin :)

7. Montako kirjastokorttia omistat?
Yhden, Helmet-alueella ei taida enempää tarvita. Tai itseasiassa vanhan kotikaupungin kortti saattaa vielä olla jossain jemmassa myös.

8. Lukevatko vanhempasi? tai muut sukulaisesi?
Ks Karoliinan kysymys 9. Kyllä mutta paljon vähemmän.

9. Lempi klassikkosi? (klassikon saat määritellä itse)
Taivaan pilarit tai Sinuhe, nämä nyt ensimmäisenä tulevat mieleen (ainakin Karoliinan kysymysten jälkeen).

10. Lempi tv- sarjasi(t)?
Tällä hetkellä Selviytyjät ja Kosto.

11. Huomautellaanko sinulle usein lukemisestasi?
Joskus, varsinkin sisko, joka ei itse lue juuri ollenkaan.

tsirp:

1. Laulu, jonka lyriikoista pidät erityisen paljon?
Eniten kuuntelen NRJ:tä ja Voicea ja en yleensä kauheasti kiinnitä huomiota sanoitukseen. Ehkä Adele on sellainen, joka kappaleissa tulee kuunneltua sanomaa myös.

2. Suosikki kesämuistosi?
Ehkä lapsena serkkujen kanssa yhteisellä mökillä vietetty aika kun oli vielä pitkät kesävapaat.

3. Mistä olet tällä hetkellä kiitollinen?
Näitä olisi paljon, mutta tällä hetkellä vasta lomalta palanneena päällimmäisenä on kiitollisuus mukavasta ja hyvin joustavasta työpaikasta.

4. Kolme elokuvaa, jotka jokaisen pitäisi joskus nähdä?
Näihin en kyllä osaa vastata. Leffatkin ovat niin makuasioita, että ei voi sanoa, että mitkä olisivat sellaisia kaikille suositeltavia. Itse pidän paljon Batmaneistä, X-Meneistä ja Underworldeistä.

5. Jos saisit valita vain yhden maan, johon voisit elämäsi aikana matkustaa, mikä se olisi?
Vain yksi - kauhea ajatus! Mutta Argentiina on suosikkini, joten sinne lähtisin uudestaan.

6. Kaunein asia, joka sinulle on sanottu?
Rakastan sinua.

7. Linkitä tähän mielestäsi upea kuva.
Vesi on niin hieno elementti, että laitetaan tähän taas yksi lomakuva.


8. Mistä haaveilet?
Onnellisesta tulevaisuudesta :)

9. Mitä sellaisia ominaisuuksia tunnistat itsessäsi, jotka yleensä mielletään vastakkaiselle sukupuolelle ominaisiksi?
Nyt ei tule kyllä mitään heti mieleen, pitäisi kysyä muilta apuja...

10. Pidätkö enemmän Peppi Pitkätossusta vai Muumeista?
Jostain syystä en ikinä ole pitänyt Pepistä, mutta Muumit ovat kyllä suloisia.

11. Mikä on paras tapa viettää lauantai-iltaa yksin/ystävien kanssa? (molempiin vastaus!)
Yksin hyvän kirjan tai leffan parissa, kavereiden kanssa baarissa tai pelaten jotain.

2 kommenttia:

  1. Hauska törmätä johonkin toiseenkin, joka ei lue kotimaista kirjallisuutta vaan enemmänkin ulkolaisia :) (tosin sen kyllä on blogin perusteella pystynyt päättelemään, harva silti myöntää yleensä asiaa..)

    Selviytyjiä minäkin seurailen, Revenge/Koston katsoin USAn tahtiin ja odottelen toista kautta..

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun vastasit, Kata! Olen kaikilta vastanneilta ihastunut kymppivastauksiin - niin nytkin. :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...