maanantai 30. huhtikuuta 2012

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo - Unohdettujen kirjojen hautausmaa 1

La sombra del viento - El Cementerio de los Libros Olvidados 1
Julkaistu 2002, suomennos 2004
Pokkari 647 sivua.

Innostuin tutustumaan Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaan kun huomasin, että Otava julkaisee kolmannen osan suomeksi nyt kesäkuussa. Kirjoja pitäisi tulla kaikkiaan neljä, mutta se viimeinen taitaa olla vielä työn alla jonkun aikaa kun ei ole espanjaksikaan ilmestynyt vielä. Kirjojen lukujärjestyksellä ei pitäisi ymmärtääkseni tässä sarjassa olla niin väliä, mutta vasta yhden luettua ei tuohon juuri osaa ottaa kantaa.

Tuulen varjo sijoittuu Barcelonaan 1940- ja 1950-luvuilla. Päähenkilön Daniel Semperen ollessa 10-vuotias hänen isänsä tutustuttaa tämän Unohdettujen kirjojen hautausmaahan, valtavaan salaiseen kirja-arkistoon ja vannottaa pitämään tietonsa salaisuutena. Daniel saa valita arkistosta yhden teoksen itselleen ja valinta osuu Julián Caraxin Tuulen varjoon. Daniel kiinnostuu kirjailija Caraxista suunnattomasti, varsinkin kun kukaan ei tunnu tietävän tästä juuri mitään. Caraxin kirjat on ostettu ja varastettu keräilijöiltä ja tuhottu lähes kaikki, joten Danielin löytämä kappale saattaa olla viimeinen.

Tuulen varjo, Caraxin viimeinen kirja, on painettu vuonna 1935 ja Daniel selvittää Caraxin olleen barcelonalainen, mutta kirjoittaneen Pariisissa. Noihin aikoihin Carax näyttää kadonneen lopullisesti ja ilmaantuneen myöhemmin ruumiina Barcelonaan. Daniel selvittelee Julián Caraxin elämää 10 vuoden ajan tämän tuttavien ja ystävien avulla ja hänen omakin elämänsä alkaa muistuttaa läheisesti Caraxin kokemuksia. Samat ongelmat rakkaudessa, petokset ja vaarat näyttävät tulevan nyt Danielin kohtaloksi, jopa siinä määrin, että eräs nimensä Caraxin kirjan sivuilta saanut hahmo alkaa seurata Danielia.

Tuulen varjo oli hieman erilainen kirja verrattuna siihen mistä yleensä pidän. Tarina on aika pitkä - pokkarina noin 650 sivua - ja etenee melko hitaasti. Ruiz Zafónin kieli on kuitenkin mukavan rikasta ja kuvailevaa, joten juonen kanssa ei ole kiire minnekään eikä juttu käy tylsäksi. Tämän kirjan seurassa on mukava viettää päivä tai pari 1940- ja 1950-lukujen elävässä Barcelonassa. Jäin vain toivomaan, että kunpa itse tietäisin enemmän Espanjan lähihistoriasta, sisällissodasta ja Francon ajasta, niin olisivat olleet tämän tarinan asetelmat paremmin selvillä.

Termi maaginen realismi sopii hyvin Tuulen varjoon. Kuvaus on hyvin realistista, mutta taustaväre on hieman maaginen, ilman mitään varsinaisia fantasian elementtejä. Henkilöt ovat hyviä ja moniulotteisia, tosin varsinkin Caraxin tuttavat ovat kärsineet aika lailla ja hieman turhan takia. Kirjan loppu oli pettymys, hyvin pitkä kirje paljastaa ensin kaiken oleellisen ja sen jälkeen Ruiz Zafón vitkuttelee lopetuksen kanssa vielä turhan pitkään. Olin myös odottanut lopetukselta jotain enemmän, magiaa, yllättävää käännettä tai muuta sellaista ja vähäeleinen hahmojen seuraaminen näiden elämässä eteenpäin ei ollut sitä mitä minä olisin halunnut lukea. Alkufiilis kannen suljettuani oli siis pettymys, mutta hieman asiaa sulateltuani tarinan vahvuus nousi paremmin mieleen ja mielipide paranee varmasti vielä ajan kanssa.

Tämä on hyvä tarina kirjoista, kirjojen ystävistä ja kirjailijasta, joten sopii etenkin näistä aiheista pitäville. Trillerien ja jännärien ystäville tämä lienee juoneltaan liian hidastempoinen ja ennalta-arvattava.

El Cementerio de los Libros Olvidados - Unohdettujen kirjojen hautausmaa
  1. La sombra del viento (2002) - Tuulen varjo
  2. El juego del ángel (2008) - Enkelipeli
  3. El prisionero del cielo (2011) - Taivasten vanki (06/2012)
  4. TBA
Carlos Ruiz Zafón Wikipediassa ja Tuulen varjo Adlibriksessä.

Tuulen varjoa on luettu paljon, juttuja mm seuraavilta: Kuutar, Mimmu, Aura Illumina, Anki ja Lukija

8 kommenttia:

  1. Tuulen varjo minullakin nousi arvossaan lukukokemuksen päätyttyä. Ja jäihän kirja vähäksi aikaa mieleen pyörimäänkin. Enkelipeli ei sitten niin vakuuttanutkaan. Toivottavasti kolmas osa kääntää sarjan taas voiton puolelle. :)

    VastaaPoista
  2. Minä pidin Tuulen varjosta aivan mahdottomasti, oli kiva lukea juttusi kun olen näköjään unohtanut tapahtumat ihan tykkänään, mutta intensiivisen tunnelman muistan kyllä hyvin ;)

    Enkelipelinkin ostin siinä huumassa, mutta sitä on niin monet moittineet, että tuolla se vieläkin odottaa hyllyssä lukematta.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa (ja näyttää) kauniilta kirjalta. Pitäisi varmaan lukea. Viime aikoina lukemistani kirjoista monet ovat olleet enemmän tai vähemmän tylsiä/yhdentekeviä, joten jokin tämän tapainen kirja voisi tehdä hyvää.

    VastaaPoista
  4. Vissiin sen verran vakuuttavia nuo henkilöt olivat, että tämä kirja jää hyvin mieleen pidemmäksi aikaa. Enkelipelin ajattelin lukea vielä ainakin, vaikka muutamalta olen myös nähnyt mielipiteitä, että se ei yhtä hyvä olisi...

    Linnea, lue ihmeessä jos tykkäät lukuromaaneista ja vahvasta henkilökuvauksesta. Otavan sivuilla kirjaa kehutaan näin:
    "Econ Ruusun nimeen verrattu Tuulen varjo on ollut huikea menestys: Saksan ulkoministeri Joschka Fischer esimerkiksi kehotti television kirjallisuusohjelmassa ihmisiä jättämään työnsä puoleksitoista päiväksi ja lukemaan kirjan."

    VastaaPoista
  5. Minä olen halunnut lukea tämän tosi pitkään! En vain tiennyt, että tähän on niin monta jatko-osaa!

    VastaaPoista
  6. No, ensimmäisen jälkeen ei ainakaan ole mikään pakko lukea enempää, eli tarina kerrotaan kunnolla loppuun. Toivottavasti jatkossakin nämä pysyvät mukavan löyhänä sarjana.

    VastaaPoista
  7. Itse luin ensimmäisenä Enkelipelin ja pidin siitä enemmän kuin Tuulen varjosta vaikka siitäki pidin. Ehkä näissä kirjoissa vain on niin, että ensimmäinen (olipa se mikä kirja näistä hyvänsä) tekee vaikutuksen, jota seuraava ei enään voi tehdä :)

    VastaaPoista
  8. Nythän kesän aluksi ilmestyi tuo sarjan kolmaskin teos, joten siitä sitten lisää vertailtavaa. Minulla tuo kakkonen odottaa edelleen hyllyssä vuoroaan. Nämä kun ovat hieman raskaampaa luettavaa, niin pitää löytää sopiva lukufiilis.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...