tiistai 1. marraskuuta 2011

Scott Phillips: Jäätävää satoa

Ice Harvest
Julkaistu 2000, suomennos 2009
221 sivua.

Tästä Scott Phillipsin palkitusta esikoisromaanista on tehty myös samanniminen elokuvaversio, mutta minulle kumpikaan ei ollut tuttu ennen kuin ihan vahingossa törmäsin tähän pokkariin.

On kylmä ja luminen jouluaatto vuonna 1979. Kansasilainen alamaailman asianajaja Charlie Arglist on ryöstänyt työnantajansa ja hänellä on noin 9 tuntia kulutettavan viimeisenä yönään kotikaupungissa. Sen jälkeen hän rikoskumppaninsa kanssa on häipymässä muihin maisemiin, ennen kuin heidän varkautensa huomataan. Charlie tapaa ystäviään muun muassa strippibaareissa ja juopottelee ja kuten arvata saattaa, kaikki ei todellakaan mene putkeen.

Kirja on melko lyhyt, mutta silti henkilöt ovat mukavan rosoisia ja kiinnostavia. Charlien maailma on rähjäinen ja ystävät ovat hieman onnettomia tapauksia, mutta Phillips kirjoittaa ne hyvin ja koukuttavasti. Tosin lukiessa auttaa, jos pitää tämän tyyppisistä amerikkalaisista kovaksikeitetyistä dekkareista. Minulle nämä eivät mikään ykköslaji ole, mutta satunnaisesti on kiva lukea erityyppisiä kirjoja ja tämä oli ihan positiivinen yllätys ja nopeasti luettu.

Scott Phillipsin myöhemmät teokset sijoittuvat eri aikakausille, mutta kummassakin on linkki tähän Jäätävää satoa -esikoiseen.

Scott Phillips:
  • Ice Harvest (2000) - Jäätävää satoa
  • The Walkaway (2002)
  • Cottonwood (2003)

Scott Phillipsin sivut ja tämä kirja Adlibriksessä.

Arvio tästä löytyy myös Kirjavinkkien sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...