sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Mario Reading: Nostradamuksen aikakirjat - Antichrist Trilogy 1

The Nostradamus Prophecies
Julkaistu 2009, suomennos 2010
434 sivua.

Steve Altenin Mayojen testamentin pienoisen pettymyksen jälkeen kiehtova aihe jäi kuitenkin pyörimään mieleen ja etsiskelin muuta samantapaista luettavaa. Mario Readingin Maya-ennustus on nyt näkyvästi kaupoissa esillä, joten se oli helppo valinta seuraavaksi. Se vaan on oman trilogiansa kakkososa, joten pitää aloittaa tarinan alusta.

Mario Reading on aiemmin kirjoittanut lähinnä tietokirjallisuutta ja paljon sitä juuri Nostradamuksesta, joten hän kyllä tuntee aiheensa ja osaa hoitaa taustatutkimukset huolella. Nostradamuksen aikakirjat on hänen toinen fiktiivinen romaaninsa. Tyyliltään tämä on lähempänä Dan Brownia kuin Steve Altenia, selvitettävänä on historiallinen mysteeri, joka ohjaa salaisuuden arvoisia vihjeeltä toiselle ja matkaa ovat sotkemassa niin poliisit kuin väkivaltainen vihollinenkin, joka on jotenkin sotkeutunut historialliseen salaseuraan.

Nostradamus kirjoitti 1500-luvulla 1000 runomuotoista ennustusta, mutta näistä 58 on jätetty julkaisematta ja kadonnut. Tarina alkaa siitä, kun Babel Samana, mustalainen, tarjoaa Nostradamuksen kadonneita säkeitä kahdelle miehelle ostettavaksi. Ensimmäinen ehdokas, Bale, on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen nämä käsiinsä. Toinen on Adam Sabir, amerikkalais-ranskalainen kirjailija, joka tietää näiden säkeiden arvon ja haluaa mainetta ja mammonaa, joka seuraisi siitä, että hän ensimmäisenä saisi julkaista nämä maailmalle. Tästä lähtee liikkeelle vauhikas jahti ja seikkailu, jossa vastakkain ovat Adam Sabir apunaan Babelin mustalaissukulaisia ja tappava Bale.

Reading nostaa kirjan tasoa kertomalla paljon Nostradamuksen historiasta, mustalaisten perimästä ja tavoista (tosin tässä hän sanoo yhdistäneensä eri heimojen käytäntöjä) ja monesta muustakin kohdatusta aiheesta. Alun jälkeen kirja tuntuu hieman jämähtävän paikoilleen, viihdearvo ei ole ihan samalla tasolla kuin Brownin kanssa, mutta loppua kohti tahti paranee kyllä. Mustalaisten kulttuurin ja tapoihin ihmettelyyn käytetään paljon Sabirin aikaa, joten lukijakin saa aiheesta kiehtovan silmäyksen.

Tämä tarina kerrotaan osittain kyllä loppuun, mutta sen verran hyvään kohtaan kirjailija teoksensä jättää, että pitää lukea piakkoin tuo jatko-osakin. Odotukset jatkoa kohtaan ovat kyllä nyt hieman korkeammalla tämän alustuksen jälkeen ja haluan ehdottomasti seurata Sabirin seikkailujen jatkoa.

Antichrist Trilogy:
  1. The Nostradamus Prophecies - Nostradamuksen aikakirjat
  2. The Mayan Codex - Maya-ennustus
  3. The Third Antichrist - Kolmas Antikristus
Mario Reading Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tästä lisää juttuja: Vinttikamarissa, Lukupaikka ja Aivot narikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...