sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Cassandra Clare: City of Ashes - The Mortal Instruments 2

Suom: Tuhkakaupunki - Varjojen kaupungit 2
Julkaistu 2008, suomennos 2010
453 sivua.

Ensimmäisen Mortal Instruments -trilogian toinen osa Tuhkakaupunki hyppää suoraan mukaan tarinaan siitä, mihin Luukaupunki jäi. Ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja ei juuri esitellä uudelleen, eikä aiempia tapahtumia kerrata, joten on hyvä olla jotenkuten muistissa tuo Luukaupunki.

Clary ja Jace uskovat nyt olevansa sisko ja veli, mutta joitain vihjeitä kirjassa annetaan siihen suuntaan, että heidän taustansa eivät ole vielä kokonaan selvillä. Jacen kasvattivanhemmat palaavat New Yorkiin ja kasvattiäiti Maryse haluaa heittää Jacen ulos talostaan tämän taustasta selvinneiden asioiden vuoksi. Jace on myös joutumassa oikeuteen petoksesta, mutta Kohtalon miekka, jota oikeudessa tarvittaisiin, varastetaan hyvin väkivaltaisesti juuri ennen tätä.

Varjojen kaupunkien maailma sisältää ihmissusia, vampyyrejä, keijuja (ja tällä kertaa myös hienon vierailun keijujen kuningattaren luo), velhoja ja monia erilaisia demoneita, joten kattaus on hyvin monipuolinen. Näiden eri olentojen lapsia löydetään surmattuina ja Valentine kokoaa joukkojaan taisteluun vallasta. Tässä osassa ei niinkään ole kyse Varjometsästäjien taistelusta poliiseina pitääkseen muut olennot aisoissa, vaan nyt koitetaan hakea yhteistä rintamaa maagisen maailman sisällä yhteistä vihollista Valentinea vastaan.

Nyt tuntuu, että olen päässyt paremmin sisälle tähän Claren asetelmaan, henkilöt tuntuvat tutuilta ja pidin tästä menosta paljon. Teksti oli nopealukuista ja viihdyttävää ja henkilöihin päästiin hieman syvemmälle sisälle. Clary oli minusta vieläkin hieman ärsyttävä & turhan äkkipikainen ja innokas kirkumaan, mutta hänkin alkaa jo hieman löytää itseään ja muuttua kiinnostavammaksi hahmoksi. Onneksi tarinassa tosiaan hahmoja riitää ja on myös muita - kuten velho Magnus Bane - jotka pitävät mielenkiintoa hyvin yllä.

Lukulistalla on paljon kiinnostavia kirjoja odottamassa vuoroaan ja menikin yllättävän kauan tuon edellisen jälkeen, että pääsin palaamaan Claren pariin. Nyt tämä jäi (taas) sen verran jännään kohtaan, että pitää lukea tuo tämän trilogian päätösosa Lasikaupunki ihan pian...

The Mortal Instruments:

Tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän ovat lukeneet myös Maria ja Harakanvarpaita-blogi.

2 kommenttia:

  1. Itselläni on myös tämä luvun alla ja Lasikaupunki on pinossa. Melkein kimppalukua siis :)

    Blogini osoite on vaihtunut
    http://josvaikkalukisi.blogspot.com/

    Entinen Lukutoukka.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, kiva kuulla sitten sinunkin mielipiteesi tuosta :)

    Ja hyvä kun laitoit tuon muuttuneen osoitteen!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...